Päivän mietelause "Liian usein huomaa, ei se totta ollutkaan." (Leevi And The Leavings)


Miten on mahdollista samaan aikaan olla löytämättä "sikavarmaa" argumenttia (metodologista) solipsismia vastaan ja samaan aikaan hyväksyä wittgensteinilainen yksityisen kielen argumentti (eli että kieli on aina sosiaalinen, ei yksityinen konstruktio). Nähdäkseni ei mitenkään. Mutta mitäpä minä tiedän. Päässäni soi vain Rin Tin Tin.