Ote edelleen ajankohtaisesta filosofisesta artikkelistani vuodelta 2004.

Vastuuvapauslauseke: Tämän kirjoituksen tarkoituksen ja sisällön on ymmärtänyt oleellisesti väärin yhtä useampi mitä oletettavammin akateemisen filosofisen koulutuksen saanut henkilö. Jos sisältö ei aukea ja se riittävästi kiinnostaa, ole yhteydessä allekirjoittaneeseen sähköpostitse (AHM5003 at gmail.com) tai kommenttilaatikon kautta.

 

Syntymättömien lasten oikeuksista

Elämä ja ei-elämä (abortista ja osin eutanasiasta)

 

Sivutaanpa hetkeksi erästä viime vuosikymmenten mielenkiintoisimmista arvoeettisistä debateista: aborttikeskustelua.

Viime vuosina arvojen eettisessä keskustelussa ovat olleet yhtenä keskeisimpänä kysymys abortin oikeutuksesta. Aborttikeskustelun tunnetuimpia avaajia on ollut filosofi R.M. Hare.  Haren peruslähtökohta on elämän säilyttämisen periaate, jota ei voida rikkoa abortilla.  Haren argumentaation ytimessä  on 'potentiaalisen persoonan' käsite. Hän väittää, että sikiö tai jopa juuri hedelmöitynyt munasolu on potentiaalinen persoona ja näin ollen abortin tekeminen olisi rikos tätä potentiaalista henkilöa kohtaan.

Samaan aikaan on esitetty väitteitä eutanasiaa vastaan (ja sen puolesta) ja vedottu siihen, että elämän säilyttäminen on arvo yli jo nyt aktuellin persoonan tahdonkin, jopa silloin kun tämä persoona toivoo itse eutanasiaa.

Yhteistä näille keskustelutapahtumille on ollut taustaoletus elämästä, toisaalta nimenomaan uuden ihmiselämän hankkimisesta, jonain sinänsä haluttavana tai toivottavana, ja ennen kaikkea itsestään selvänä arvona.

 

 

Haren mukaan ollessamme iloisia siitä, että meidän elämäämme ei ole sikiöinä katkaistu, meidän velvollisuutemme on olla keskeyttämättä sikiöasteelle elävän "potentiaalisen persoonan" elämää. [6]

Ottamatta enempää kantaa siihen pahoinpiteleekö Hare "velvollisuuden" käsitettä vai ei, on syytä ottaa huomioon kolme tärkeää näkökohtaa.

 

 

  1. Oletus, että olemme onnellisia siitä, että olemme tällä hetkellä elossa ei kata missään tapauksessa kaikkia elossa olevia yksilöitä, vaikka suurin elossa olevista yksilöistä pitäisikin elämäänsä hyvänä asiana.
  2. Vaikka onnellisuus elämästään olisi yleinen maailmassa vallitseva näkemys tästä ei voi mitenkään päätellä sitä, että olisiko abortti ollut sittenkin parempi vaihtoehto onnellisuuden kannalta. Eli ei voi tietää onko parempi olla kuin ei-olla.
  3. Huomionarvoinen seikka on myös se, että elämän aiheuttaminen – teon onnistuessa se tässä tapauksessa tarkoittaa itsetietoisen ihmisyksilön, persoonan aiheuttamista – ei ole pelkästään elämän aiheuttamista. On jokseenkin terveen järjen mukaista olettaa, että tuleva tietoinen persoona tulee joskus myös kuolemaan. Ja oli kyseessä sitten muutos persoonaa edeltävään tilaan tai ei-tilaan tai ei, niin muutoksen luonteesta ei ole mitään selvää tietoa, paitsi se että biologisena organismina ihminen päättyy.  Elämän aiheuttaminen on samalla sen päättämisen – tai lopettamisen – välttämätön ehto.

 

Siis Hare vetoaa siihen, että elämä mitä luultavimmin on  parempi asia kuin tämän elämän puuttuminen. Rohkea ja merkillinen väite! Ja tälle oletukselle perustettaisiin velvollisuus potentiaalista tulevaa yksilöä kohtaan.

 

Toki on jokseenkin ilmeistä, että naturalistinen asenteemme ajaa meitä tarkastelemaan olemassaolon kysymyksiä vahvasti biosentrisesti, elämän arvoa tai ainakin mahdollista arvoa painottaen ja ehkä ottaen sen ns. "annettuna arvona". Mutta silti: miksi päättelyä ei ole viety sen luonnolliseen lopputulokseen asti, eli vertailtu elämän ja ei-elämän suhdetta ja mitkä perusteet ja missä tapauksissa meillä on syytä sijoittaa toinen toisen edelle, jos kumpaakaan.

 

 

Haren edustaman kannan mukaan siittiö ei ole vielä potentiaalinen persoona – vaikka se sellaisenakin voidaan nähdä, jos potentiaalisuus määritellään hyvin laajasti.  Näin ollen se ei omaa potentiaalisen persoonan oikeuksia. Haren mallia seuraten ihmisellä ei olisi velvollisuutta "antaa" elämää tälle siittiölle. Entäpä oikeutta?  Jos ihmisellä ei ole velvollisuutta antaa siittiölle elämää ihmiselämän muodossa, niin onko hänellä sitten tähän oikeutta?  Hare sivuuttaa kysymyksen.

 

Kuten todettu, siittiö ei ole potentiaalinen persoona Haren tarkoittamassa mielessä, eli sinänsä tekomme sitä kohtaan eivät ole tekoja persoonaa tai potentiaalista persoonaa kohtaan. Eli on suhteellisen saman tekevää siittiön kannalta, mitä teemme siittiölle

Lapsenhankinta on teko, jossa päätetään yksilön elämästä. Lapsenhankinnalla on objekti, potentiaalinen tuleva ihmisyksilö. Tätä yksilöä ei pidä kuitenkaan käsittää persoonaksi.

En tarkoita että lapsenhankintahetkellä on olemassa objektia persoonana, mutta lapsenhankinnassa vaikutetaan yksilön elämään, tämän teon objekti on syntyvä lapsi, joka useimmiten täyttää persoonan kriteerit. Täten voidaan ajatella lapsenhankinnalla olevan objekti, mutta tämä objekti ei hedelmöittämisvaihteessa ole vielä persoona.

Haren oletuksena on se, että elämä on itsessään sellainen arvo, jonka aiheuttamisessa ei ole mitään eettistä ongelmaa, kun taas sen ehkäisemisessä ja varsinkin päättämisessä niitä on lukuisia.

Biosentrismi on tietysti naturalistinen evoluution myötä kehittynyt luonnollinen asenteemme, mutta se ei sano mitään arvoista sinänsä.

 

Verrataanpa väitettä toiseen olemassaolonkysymykseen, elämän päättämiseen.

Oletetaan, että joku täysi-ikäinen henkilö vaikuttaa ulkopuolisten täysissä sielun voimissaan olevien ihmisten silmissä siltä, että haluaa kuolla ja sanoo selvästi ja yksiselitteisesti "Tapa minut!". Onko tämä riittävä oikeutus hänen tappamiselleen?

Ei varmasti juridisesti, mutta entä eettisesti?

Mielestäni EI. Uskon, että suuri enemmistö yhtyy toivottavasti kantaani (vaikka tämä ei sinänsä ole mikään peruste teon arvolle).

 

Silti yllä olevassa esimerkkitapauksessamme teon mahdollisella tekijällä on enemmän informaatiota teon kohteen tendensseistä kuin elämän aiheuttamisessa, so. aktiivisessa teossa, jonka tarkoituksena on saada aikaan uusi ihmisyksilö, lapsi. Siis "armomurhan" kohteen haluista ja pyrkimyksistä on olemassa jotain informaatiota. Lapsenhankinnan teon kohteen eli (tulevan) yksilön haluista ei ole olemassa mitään tietoa. Näin on myös siinä todennäköisessä tapauksessa, että teon (aiottua) kohdetta ei vielä ole olemassa. Se tosiasia, että meillä elämän aiheuttamisessa (lapsenhankinnassa) tätä tietoa ei voikaan olla, ei muuta episteemisen asenteemme eroavuutta millään tavalla.

Eli emme voi tietää, onko parempi olla kuin ei-olla.

 

Onko lapsenhankinnassa objektia (unohtakaamme tässä vaiheessa jo olemassa oleva ympäristö, mahdollisesti tulevat omaiset, sosiaaliturvajärjestelmä, yhteiskunta)? Toki: siittiö ja munasolu. Mutta onko lapsenhankinnassa (ei vielä hedelmöittämisvaiheessa) objektia persoonana (kuten esimerkiksi 3-vuotias ihminen yleensä on)? Väitän, että on.

 

Perusargumentti on seuraava: meillä ei ole moraalista oikeutta aihettaa sellaista, mikä radikaalisti muuttaa toisen yksilön olemista tai tarkemmin: ei-olemisesta olemiseen tai päinvastoin (eli ei-yksilöstä/+ ei-olemisesta olemiseen tai päinvastoin pidetään tässä nyt myös muutoksena)  tai vaikuttaa suoraan jonkun ulkopuolisen olemiseen, jos tätä yksilöä ei voi kuulla tässä asiassa.

On esitetty argumentteja koskien lapsenhankintaa, että sellaiselle jota ei ole olemassa ei voi mitään aiheuttaakaan? Onko väite perusteltu?

 

Esimerkki

Suunniteltaessa Ville Valolle patsasta Kolmannelle linjalle, patsasta ei ole olemassa teon suunnitteluvaihteessa. Patsashankkeen onnistuessa patsas kuitenkin on teon objekti (tai yksi näistä). Patsas oli olemassa objektina, vaikkakaan ei reaalisena jo olemassa olevana patsaana, jo patsashankkeen suunnittelu- ja ideointivaiheessa. Patsashankkeessa mukana olleet ja sen toteuttajat voidaan oikeutetusti nähdä ainakin yksinä patsashankeaktin toteuttajista ja siitä vastuullisina olevina toimijoina. Tilanne on täysin analoginen kuin tietoisen lapsenhankinnan ollessa kyseessä.

 

 

On totta, että kun hedelmöittäminen tapahtuu yksilöä ei olemassa. Eikä tulevaa yksilöä ole olemassa ilman tätä hedelmöittämisaktia. Eli vaikka hedelmöittämisakti on syy, tai yksi ratkaisevista syistä, miksi syntyy myöhemmin persoonan tunnusmerkit täyttävä yksilö, niin tämän aktin tapahtuessa tätä persoonaa ei ole – ei itse asiassa edes potentiaalista persoonaa (Hare). Voidaanko siis puhua "aidosta aiheuttamisesta"? (Sivuhuomautus: jos ei voida puhua "aidosta aiheuttamisesta", niin usein esitetty huoli tulevista sukupolvista ja ennen kaikkea moraalinen vaade tehdä jotain tulevien, vielä syntymättä olevien, sukupolvien paremman elämän vuoksi – ehkä toimet esimerkiksi elinkelpoisemman maapallon säilyttämisen puolesta – on täysin absurdi.)

 

Väitän, että Haren kanta on perusteeton.

Teon objekti on yhtä lailla siittiön ja munasolun lailla mahdollinen tuleva persoona. Vaikka onkin niin, että toisin kuin munasolu tai siittiö ovat jo olemassa teon – lapsenhankintayrityksen  - suorittamishetkellä,  tätä persoonaa ei ole eikä ehkä koskaan tule olemaan (ehkä hedelmöitys ei onnistu, tulee keskenmeno tai muu komplikaatio mikä estää tämän), niin tekoa on arvioitava suhteessa teon objektiin (tuleva ihmisyksilö) ja potentiaaliseen persoonaan. 

Kuitenkin persoonan ilmestyessä paikalle, persoonan tuottamisketjussa keskeisessä asemassa ovat hedelmöittäistapahtuman aiheuttaneet yksilöt. Eli nämä yksilöt, hyvässä ja pahassa, ovat vastuussa erään persoonan ilmaantumisesta.

 
Ei viruksia. www.avast.com