Palaan vajaan kolmen vuoden tauon jälkeen lyhyesti aiheeseen nimeltä älykkyys. Luin David Robsonin teoksen Älykkyysloukku - Miksi teemme tyhmiä virheitä ja miten tehdä parempia päätöksiä (Tuuma, 2020. Alkuteos The Intelligence Trap - Why Smart People Do Stupid Things and How to Make Wiser Decisions, 2019. Suomennos Kaisa Koskela).
 
Alkusivuilla Robson esittelee Kary Mullisin, joka on saanut kemian Nobelin palkinnon polymeraasiketjureaktion parissa tekemästään työstä. Menetelmällä pystytään kloonaamaan suuria määriä dna:ta kerralla - ja jota on käytetty koronan testaamisessa.
Mullis on eittämättä erittäin, erittäin älykäs. Ehkä jotain sellaista mitä kutsutaan neroksi.
Tästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, Mullins epäilee tulleensa avaruusolennon sieppaamaksi.
Hän uskoo myös astrologiaan ja siihen, että ihminen kykenee matkustamaan kehon ulkopuolella astraalitasolla.
Hän ei myöskään usko ilmastonmuutokseen tai siihen, että hiv aiheuttaa aidsia.
 
Robson kysyy kirjassaan onko niin, että Mullisin loistava älykkyys tekee hänestä myös uskomattoman tyhmän?
 
Kirja aiheineen on tässä liian laaja referoitavaksi, mutta ehkä mielenkiintoisinta kirjassa on älyllisen nöyryyden korostus. Reflektiivinen ajattelu, omien näkemysten kyseenalaistaminen ja uudelleenarviointi, uteliaisuuden voima, kasvun asenne, avoimuus, älyllinen rohkeus ja sinnikkyys. 
Ominaisuuksia, joita arvostetaan nimenomaan aasialaisissa kulttuureissa, kun toisaalta länsimaissa ehkä etenkin USA:ssa korostetaan älykkyysosamäärää ja sen muuttumattomuutta. Toisaalta aasialaisen kulttuurin ainakin osittainen heikkous on hierarkian (liiallinen) arvostus.
 
Edelliseen liittyen mm. Richard Feynman oltaisiin voitu lapsuudessaan leimata verraten vähälahjaisiksi, hänen lapsuudessa mitattu ÄO oli 125 (keskihajonnalla 15 tai 16). 
ÄO oli alhainen siis verrattuna kuuluisiin Lewis Termanin "lapsineroihin" (joiden mitattu ÄO oli minimissään 140), joista kukaan ei, toisin kuin Feynman, voittanut Nobelin palkintoa. 
Feynmanin suhteellisen alhainen ÄO johtui Robsonin mukaan verbaalisen alueen vaatimattomammasta hallinnasta. Feynmanilla oli hankaluuksia mm. kirjallisuudessa ja vieraissa kielissä (tosin elämänsä myöhemmässä vaiheessa hän oppi puhumaan portugalin ja japanin kieltä ja tulkitsemaan mayojen hieroglyfejä). Toisaalta hänen elämäkertatietoihinsa pohjautuen on syytä olettaa, testikysymykset eivät välttämättä riittäneet määrittämään Feynmanin loogis-matemaattista älyä.
Lahjakkuudestaan huolimatta Feynman ei koskaan ajautunut Mullisin kaltaiseen hörhöilyyn. Robsonin mukaan Feynman, toisin kuin Mullis, ei koskaan menettänyt älyllistä nöyryyttä ja kykyä omien näkemystensä kyseenalaistamiseen.