On varhainen torstaiaamu ja mietin menneitä ja mahdollista tulevaa. Tilasin tänään Teemu Mäen teoksen Teemu Mäki vuodelta 2002. Luin sitä ahnaasti tuona kyseisenä vuonna. Muutamaa vuotta aiemmin vihasin häntä, muun muassa sitä kissantappoepisodia. En vieläkään toki sitä hyväksy, mutta en häntä enää vihaa. Hänen esseekokoelmansa Näkyvä pimeys vuodelta 2005 oli aidosti ansiokas, vaikkakin monessa kohtaa räikeästi yliampuva, perheenäidin äänestys- ja kulutustottumukset muka pahempia kuin raiskaajapedofiilin tekemiset. Kärjistystä ehkä, mutta onhan tuollainen kommentti syvältä sieltä minne aurinko harvemmin paistaa. Esitin Mäelle 2004 erään argumentin, hän luki saatekirjeeni, piti sitä kiinnostavana, aikoi lukea tekstini, miettiä ja vastata. Hän ei koskaan vastannut. No, näin teki kohdallani moni muukin.
 
Kuulokkeissani on soinut yön ja aamun aikana moni mielibiisini. Italoiskelmää, 70-luvun energistä diskoa, vuosituhannen vaihteen ambientvaikutteista trancea ja lukuisia muita.
Tulevaisuus on kohdallani avoin ja rajoitettu. Kehonmuokkaustreeninä olen ajatellut Kaatsu-treeniä, kaatsu on japania ja tarkoittaa ylimääräistä painetta. Tunnetaan myös käsitteellä Blood Flow Restriction Training. Treenifilosofiana on saavuttaa lihaskasvua (ja vähän jopa voimaa) metodilla, jossa kiristyssiteillä (esim. polvisiteet, nyrkkeilyssä käytettävät käsisiteet) estetään veren pakenemista lihaksesta, jolloin lihaksiin saavutetaan laktaatin kerryttyä lihaskasvua stimuloiva ärsyke. Siteet laitetaan harjoitettavien raajojen yläosaan, niin että ne puristavat lihasta, mutta eivät ole äärimmäisen tiukalla. Noin suurin piirtein tästä on kyse, mikäli olen käsittänyt asian edes päällisin puolin oikein. Oleellinen pointti on kuitenkin harjoituspainojen pienuus, joka näin ollen oletettavasti ehkäisisi painetta vasta leikatussa keskivartalossani. Aiheesta mm. https://www.haataja.eu/blood-flow-restriction-training/ Oli miten oli, tulen sitten treenaamaan kaatsulla tai en, siihenkin on vielä aikaa, on toivuttava edelleen, jotta edes tämäntyyppinen treeni olisi järkevästi mahdollista.
 
Mietin, että luen kevät-kesällä ehkä runoja, ehkä en. Bukowskia, T.S. Eliotia, ehkä jopa jotain kotimaista. Ns. taide-elokuvia olen ajatellut alkaa katsoa omasta kokoelmastani lähinnä, pari Mike Leigh´n leffaa katsoin. Kaikki tai ei mitään (All or Nothing, 2002) periaatteessa oli okei, mutta turhan natalistinen. Vuosi elämästä (Another Year, 2010) oli taas jopa erittäin hyvä. Tosin on kaiken keskellä syytä muistaa, että elämässäni kehitän informaatioähkyn hyvin nopeaa. Aivoni toimivat siten, eivät liene aivan synkassa maailman kanssa. Silloin kun join, hidastuin ja maailma ei ollut enää niin hidas. Olimme balanssissa - minä ja maailma. Ehkä on palattava sikariin ja maisteltava alkoholittomia oluita. Tiedäpä häntä.
 
Edes jonkinasteinen kamppailutreeni kiehtoo. Vaikka potkuja himassa ilmaan ja/tai säkkiin. Tai kuntonyrkkeily nyt, kun potkunyrkkeily tuskin on vaihtoehto. Mutta ihmiset ovat minua varoitelleet näistäkin. Hoitajat ja lääkärit sanovat, että kahteen kuukauteen leikkauksesta ei saa harjoittaa mitään, mikä vaatii huomattavia ponnistuksia. Vituttaa. Jos ei paljon, niin ainakin snadia enemmän.