Luen nyt erästä suosikkikirjaani Syntymästä syväjäähän (Ben Carey & Henrik Delehag, Lose weight! Get laid! Find God!, 2006. Suomennos Joel Kontro, Otava 2008).
Teos on toki kieli poskella kirjoitettu ja todennäköisesti juuri siksi niin loistava. Siinä on kirjattu ikävuodet nollasta sataan mitä kuuluu tehdä kunkin ikävuoden kohdalla. Esimerkiksi nykyinen ikäni 49: Jää avaruusolioiden vangiksi, ikä 10: Päätä, mikä sinusta tulee isona, ikä 15: Kapinoi yhteiskuntaa vastaan, ikä 20: Hanki korkeakoulutus, ikä 22: Valloita maailma, ikä 29: Hanki asuntolaina, ikä 37: Koe ennenaikainen keski-iän kriisi, ikä 40: Aikuistu, ikä 50: Muutu oikeistolaiseksi, ikä 66: Lähde Karibianristeilylle, 67: Kirjoita omaelämäkertasi, 72: Kirjaa ylös muistosi kun se vielä on mahdollista, 80: Ota kerralla kunnon riski, 82: Aloita turhanpäiväinen kokoelma (aloitin jo nelissäkymmenissä ehkä turhanpäiväisen/ei-turhanpäiväisen elokuvien hyllyyn  kartuttamisen).
 
Mennäänpä toisiin kirjoihin. Klassikkoja olen lukenut kaiken kaikkiaan verraten vähän. Muita sitten jonkin verran. Kaunokirjallisuuden puolelta nousee esiin mm. Alessandro Bariccon loistava City, Panu Rädyn sirpalemainen XYZ, John Irvingin myöhemmin ajateltuna turhan fatalistinen Ystäväni Owen Meany, Bryce Courtenayn Yksi kaikkia vastaan, Dalton Trumbon järkyttävä Sotilaspoika, josta Trumbo ohjasi  itse elokuvan myöhemmällä iällä (Johnny Got His Gun, 1971), Chuck Palahniukin hieno Fight Club (alkukielellä eli englanniksi, David Fincherin leffa on mestariteos), Joseph Conradin Pimeyden sydän (tämä on klassikko, jonka pohjalta John Milius käsikirjoitti elokuvan Ilmestyskirja.Nyt), Luke Rhinehartin riemastuttava Noppamies, Jim Thompsonin Pottsville 1280, jonka pohjalta Bertrand Tavernier ohjasi elokuvan Auringonpimennys (Coup de Torchon, 1981).
 
Tietokirjoista vaikutuksen ovat taas tehneet mm. Martti Hämäläisen upea Eros, väkivalta ja uskonto, Werner DePauli & John L. Castin Kurt Gödel - elämä ja matematiikka, E.T. Bellin Matematiikan miehiä (tutustuin tämän kirjan avulla 2000-luvun alussa Georg Cantorin riemukkaaseen diagonaaliargumenttiin, jonka tajusin heti lukion lyhyen matikan vitosesta huolimatta, lievästi itseäni nyt tässä kehuen), Christopher Browningin karmea ja täysin totuudenmukainen Aivan tavallisia rivimiehiä (dokumentti 2. maailmansodan eräästä saksalaispataljoonasta ja sen teoista), Norman Mailerin The Fight (Alin ja Foremanin klassikko-ottelusta "Rumble in the Jungle" vuodelta 1974, teos itsessään vuodelta 1975) ja Jonathan Gloverin karu Ihmisyys - 1900-luvun moraalihistoria.
 
Runoja en ole lukenut paljon, sieltä nousee esiin Lauri Viita, Uuno Kailas, Aila Meriluoto ja paikoin Teemu Mäki. Niin, ja Charles Bukowski. Leonard Cohenia myös. Ajattelin lukea runoutta tulevaisuudessa enemmän.
Muista kirjoista on vielä sanottava Uusi Testamentti, jonka luin 15-vuotiaana juuri rippikoulun käyneenä (erosin kirkosta neljä vuotta myöhemmin), joka järkytti hieman. Tapio Nousiaisen Yksi ainoa elämä täytyy mainita erikseen. Siinä kun Syntymästä syväjäähän -kirjan tekijät ovat kirjoittaneet teoksensa kieli poskessa humoristisella otteella, on Nousiainen kaistapäisyydessään aivan tosissaan. Älä anna tätä kirjaa kenellekään rippilahjaksi. Itse en toki sitä rippikoululahjaksi tai muuksikaan lahjaksi saanut, vaan jotenkin löysin sen käsiini ja aloin lukea. Unohtumaton kokemus ja paska kirja, joka tosin on tämän kirjan kohdalla räikeää vähättelyä. Älä usko Jörkkaa, lukeminen ei todellakaan kannata aina.