Kaunokirjallisuudesta minulle kolahti kovaa aikoinaan nuorena miehenä Yukio Mishiman Kultainen temppeli, muistan että loppu on uskomaton, en vaan sitä millainen se on. Hans-Jörgen Nielsenin Jalkapalloenkeli on kertomus siitä miten nuoruuden haaveet muuttuvat ihmisen ja ympäristön muuttuessa. Samalla kohottava ja elämänmakuinen teos, yksi kaikkien aikojen suosikeistani.  Bret Easton Ellisin karmea juppiajan satiiri Amerikan Psyko teki myös vaikutuksen. Viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt Fight Club on kirjan rinnakkaisteos, vaikka tekijä - Chuck Palahniuk - onkin eri. Varhaisteininä pidin myös Arto Paasilinnan tuotannosta. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan luin yläasteella,  mutta vuoden 2017 elokuvaversion jälkeen lukemani Sotaromaani teki minuun paljon suuremman vaikutuksen. Kirjoissa ei ole paljon eroa, mutta aika ja paikka oli eri. William Whartonin Birdy on omintakeinen, kiehtova kirja, josta Alan Parker ohjasi vuonna 1984 hyvän elokuvan. Twin Peaks -hahmo Dale Cooperin omaelämäkerta kolisi joskus parikymppisenä. Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia on koskettava AIDS-kuvaus, joka toimii myös elokuvallisesti minisarjana. Gardellin Kummajainen astuu kehiin on taas tarina koulukiusaamisesta ja ehkä paras lukemani ruma ankanpoikanen -tarina. Pidin Charles Bukowskin Postitoimistosta ja Naisista. Onhan niitä paljon hyviä kirjoja ja kirjailijoita. Kuten Kari Hotakainen, Anna-Leena Härkönen, Juha Seppälä, Antti Tuuri ja niin edelleen. Lista on loputon.

 
Dekkareista ovat iskeneet Charles Willefordin koko verrattain pieni tuotanto, Edward Bunkerin ja Jim Thompsonin kirjat (se amerikkalainen kirjailija, ei se Suomessa vaikuttanut), Lee Childin ja ennenaikaisen poismenon kohdanneen Jarkko Sipilän dekkarit. James Ellroylta olen lukenut vain Lloyd Hopkins -trilogian, jonka ensimmäisestä osasta Hurmeinen kuu (Blood on the Moon, 1984) James B. Harris ohjasi mielestäni loistavan elokuvan nimeltä Kyttä (Cop, 1988), jossa James Woods tekee ehkä uransa parhaan roolin vimmaisena, melkein maanisena poliisina.  Teininä luin myös Pentti Kirstilää (Jäähyväiset presidentille oli mielestäni hyvä sekä kirjana että elokuvana).
 
Elämäkerroista esiin nousee Bertrand Russellin Elämäni, Yukio Mishiman elämäkerrat (olenko lukenut niitä kaikkiaan kolme, vai olenko väärässä), Michel Foucault´n elämäkerta,  kybernetiikan perustaja matemaatikko Norbert Wienerin elämäkerta, Muhammad Alin Suurin ja kaunein ja pari muuta Ali-kirjaa. Olen lukenut paljon nyrkkeilijöiden elämäkertoja/teoksia heistä. Ja myös aika paljon liikunta/urheiluaiheista (lähinnä kamppailu/kuntosalikirjoja) kirjallisuutta. Yhden nyrkkeilyteoksen jos nostan esiin, niin se on Mark Turleyn Journeymen, se kertoo usein aliarvostetuista kehätyöläisistä - journeymaneista, joiden kohtalo on hävitä jollekin nuorelle nousevalle kyvylle. Noin yleensä, joskus tapahtuu yllätys. Näiden kaverien pitää olla siinä kunnossa, että leuka ja kunto kestää usein täysiaikaisen ottelun voimakkaampaa vastustajaa vastaan. Ja matseja näillä miehillä on usein paljon.
 
Muista kirjoista on ehdottomasti nostettava esiin Michael B. Hartin 100 ihmiskunnan suurinta (käännös on virheellinen, teoksen alkuperäinen nimi on The 100: A ranking of the Most Influential Persons in History, alkuteos 1978, päivitetty versio 1992). Tässä kärkiviisikko: 1 - Muhammad 2 - Isaac Newton 3 - Jeesus 4 - Siddhartha Gautama 5 - Kungfutse; eli uskontojen perustajat/kulmakivet ovat tällä listalla korkealla. Newtonin jälkeen seuraava tiedemies on Albert Einstein sijalla 10.
Nuoruudessani Sven Krohnin Valkoinen aukko oli merkittävä teos, mutta noin vuoden 2005 aikoihin sain tietää miten julma hänen maailmankatsomuksensa lopulta oli itsemurhakieltoineen. Terävä ajattelija hän toki oli. Teemu Mäkeen minulla on ollut eräänlainen viha/ei-viha -suhde (rakkaus on liian voimakas sana). Mutta kirjansa Teemu Mäki on hyvä teos ja kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt Näkyvä pimeys on parhaimmillaan loistava, paikoin taas räikeästi yliampuva.
Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli tekee hänestä ehkä miestään(?) Sartrea merkittävämmän ajattelijan.
Schopenhauerista pidin parikymppisenä. Enemmän kuin Nietzschestä. Wittgenstein meni joskus niihin aikoihin ehkä ohi, mutta vanhemmiten olen oppinut arvostamaan ainakin joitain hänen ajatuksiaan. Georges Bataille, Jean Baudrillard ja Paul Virilio taas iskivät vuosituhanteen vaihteessa.
 
Olen joidenkin mielestä filmifriikki, mutta Peter von Baghin kirjat ovat parhaimmillaan niin hyviä, että luen monesti mieluummin von Baghin analyysia elokuvasta kuin katson itse elokuvaa.
Ostan harvemmin kirjoja uusina, mutta tänä syksynä ostin Arvottomat-elokuvan tekemisestä kertovan Arvottomat - tärkeintä on lähteminen (Mikko Mattila & Raija Talvio). Hieno kirja, mutta elokuva on vielä parempi.
Oliver Sacksin kirjat, kuten Mies joka luuli vaimoaan hatuksi ja Antropologi Marsissa täytyy mainita erikseen. Fysiikan nobelistin Richard Feynmanin Laskette varmaan leikkiä, Mr. Feynman ja Mitä siitä mitä muut ajattelevat upposivat hyvin autistiseen mieleeni. Richard Dawkinsin tuotantoa voin suositella varauksetta (aivan kaikkea en ole lukenut, Geenin itsekkyyden, Sokean kellosepän ja Jumalharhan kuitenkin). Petri Sipilän Sukupuolitettu ihminen - kokonainen etiikka 1990-luvun lopulta oli neljännesvuosisadan aikaansa  edellä. Aikoinaan tavasin lähes jokaisen Terra Cognita -kustantamon tietokirjan, mutta viime vuosina se on jäänyt vähän vähemmälle.