Aloin viime lauantaina katsomaan divarista ostamaani Louis Mallen elokuvaa Virvatuli (Le Feu follet, 1963). Tylsistyin aika heti, ja aloin katsomaan lätkää, Suomen ja Ruotsin välistä EHT-peliä. Monella klassikolla  on minuun samanlainen vaikutus, pidin Francois Truffaut´n Jules ja Jimiä (Jules et Jim, 1962) suhteellisen keskinkertaisena teoksena, samoin kuin Jean-Pierre Melvillen Yön susia (Un flic, 1972). Toisaalta Truffaut´n Taskurahat (L’Argent de poche, 1976) teki jo varhaisteininä minuun vaikutuksen. Katsoin sen vuosi-pari sitten uudelleen ja se oli erittäin hyvä edelleen. Viihdyttävä lapsuudenkuvaus ja samalla puheenvuoro lasten oikeuksien puolesta. Melvillen Punainen ympyrä (Le Cercle rouge, 1970) oli taas ainakin vielä 90-luvulla mielestäni vähintäänkin viihdyttävä, hyvä rikostarina. Tosin on todettava, että ei-viihdyttävä elokuva voi olla hyvä, jopa loistava teos.

Toisaalta taas Aki Kaurismäen elokuvat ovat minusta suurimmilta osin sekä erinomaisia tai loistavia sekä erittäin viihdyttäviä, enkä usko että olen tässä kannassani ainoa. Katsoin sitten Virvatulen loppuun (14.12.24), oli hiukan tylsä, joten aloin samalla laskemaan päivämääriä päässäni, mikä viikonpäivä oli kuukausi sitten, kaksi kuukautta sitten...vuosi sitten, kaksi vuotta sitten, vuoteen 1989 asti. Eli 11x kuukauden 15. päivä (otin vähän ennakkoa), ja sitten vuosi taaksepäin, eli vuodet 1989-2023 eli pe 15.12.1989, la 15.12.1990 jne. (ja mitä tein noina päivänä, jos satun muistamaan, näin vanhempana muisti on kärsinyt). Mielestäni Virvatuli oli kohtalaisen hyvä kertomus ahdistuneesta miehestä, ei sen enempää (ehkä ADHD-aivoni eivät pysty vaan keskittymään). Mutta minä en ole mikään elokuvataiteen ylimmistä auktoriteeteista, ehkä kyseessä on loistava elokuva. 

 

Aiemmin viime viikolla katsoin edelleen Yle Areenasta löytyvän dokumentin Miki Liukkonen – Mitä et minusta vielä tiennyt. (https://areena.yle.fi/1-63446543) Joka oli karu ja samalla viihdyttävä. Mikin isä sanoi, että hänen pojallaan oli kolmet aivot ja ehkä hän kuolikin 99-vuotiaana. Todellisuus tulee suodattamatta läpi suoraan aivoihin.

 

En ota kantaa siihen onko autisteilla kolmet aivot, mutta on usein sanottu ja kirjoitettu, että autistiset aivot vastaanottavat ympäröivän todellisuuden sellaisenaan, ilman suodatinta. Myös sellainen tila kuin matala/alhainen latentti inhibitio (low latent inhibition) tarkoittaa, että ominaisuuden omaava henkilö havaitsee asioita enemmän kuin muut. Se voi tutustumani kirjallisuuden (itse asiassa pelkkiä nettiartikkeleja) mukaan johtaa jotkin ominaisuuden omaavat hulluuteen tai nerouteen. Tai ehkä molempiin (oma päivän musta tuntuu -kommentti).

 

https://en.wikipedia.org/wiki/Latent_inhibition

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/868071/ON_Koskela.pdf?sequence=2&isAllowed=y