keskiviikko, 6. maaliskuu 2024

Kaunis mieli?

Vuodatuksen sivut olivat poissa käytöstä yli viikon, joten perustin rinnakkaisen blogin Bloggeriin: https://androgyynihullumies99.blogspot.com/

 
 
Katsoin viime viikon keskiviikkona elokuvan Kaunis mieli (A Beautiful Mind, 2001). Siitä on kauan, kun sen edellisen kerran katsoin. Lainaan tässä itseäni vuosien takaa:
 
Taloustieteen nobelisti vuodelta 1994 John Nash kertoo Sylvia Nasarin kirjoittamassa Nashin elämäkerrassa A Beautiful Mind, että skitsofrenian vastustaminen oli siksi niin hankalaa, että hallusinaatiot tulivat samaa kautta kuin Nashin nerokkaat matemaattiset ideat. Ehkä Pyrrhoksen voitto Nashille itselleen. Muille, en tiedä. Peliteoria on kuitenkin ala, jolle Nash on antanut merkittävän panoksensa.  
 
Aikoinaan, noin parikymmentä vuotta sitten kun luin Nasarin teoksen, puhuttiin, että Nashilla oli myös Aspergerin oireyhtymä. Siitä sain nytkin nopealla google-haulla joitakin osumia. En jaksanut syventyä nyt tarkemmin. Matematiikassa Nash on omassa luokassaan, mutta minullakin on vahvasti epäilty Aspergerin oireyhtymää, skitsofreniadiagnoosia taas ei ole pidetty kohdallani todennäköisenä.
 
Saattaa olla, että sain vaikutteita elokuvasta. Elokuvassa Nashin huone oli täynnä erilaisia lappuja, ilmeisesti matemaattisia yhtälöitä, kaavoja jne. Noin vuoden kuluessa siitä, kun näin elokuvan, poikamiesboksiyksiöni oli täynnä A4:ia, seinät, osa ikkunoista (sälekaihtimet pidin kiinni). Seinille katsellessa saattoi näkyä joku sitaattini jostain, tai sitaatti joltain suurelta ajattelijalta, kuten Wittgensteinilta, von Wrightilta tai Samantha Foxilta.
Joitain piirroksianikin oli, kuten näin otsikoitu pollockvaikutteinen teos: "Vaimo, kaksi lasta ja kultainen noutaja". Taidepiireissä se ei nauttinut arvostusta (se hylättiin eräällä taidefoorumilla ylläpidon toimesta), mutta lapsuudenkaverini piti siitä ja luuli sitä jonkun oikean taiteilijan teokseksi. Olihan mulla seinillä muutakin, klassikko- ja kulttileffojen julisteita, ja mm. auton pölykapseli. Oi, niitä aikoja.
 
 

lauantai, 17. helmikuu 2024

Lapsuudesta

"Ääretön on kauempana kuin avaruus." (minä joskus viisivuotiaana)

 

1130145.jpg

80-luvun alku. Elämänuskon ensimmäinen aalto.

 

Opin lukemaan vasta koulussa kuusivuotiaana, mutta siitä eteenpäin olen ollut himolukija. Olin onnellinen lapsi. Lapsuuteni oli hyvä noin 12-vuotiaaksi asti. Pidin koulunkäynnistä, muistaakseni ensimmäisellä luokalla kun siirryttiin joululomalle se hiukan harmitti, kun koulusta tuli pakollinen tauko. Ennen kouluikää leikin paljon legoilla usein yksikseni monta tuntia. Olin kiinnostunut matematiikasta, ja noin viiden ikäisenä laskin päässäni tuhanteen. Sen jälkeen en osannut. Aloin laskemaan, että tuhat, kaksi tuhatta, kolme tuhatta jne. Ymmärsin intuitiivisesti, että tässä on jokin ongelma, mutta en osannut paikallistaa ja ratkaista sitä. Liikunnallisesti en ollut lahjakas, mutta hiihdin jo ekaluokalla kympin lenkkejä yksikseen lähimaastossa. Omaan rauhalliseen tahtiini, en koskaan menestynyt koulun hiihtokilpailuissa tai muutenkaan urheilussa, poislukien korkeushyppy noin yhdentoista-kahdentoista vanhana. Kesällä kävin säännöllisesti tai epäsäännöllisen säännöllisesti juoksulenkillä. Ala-asteella luin mm. Viisikko-sarjaa ja Guinnessin ennätyskirjaa. Luin jostakin tietosanakirjasta, että auton alkuperäinen nimi on "automobiili". Minusta ihmisten olisi pitänyt käyttää tätä alkuperäistä nimeä. Kesti hetken ennen kuin luin, että "auto" on virallisesti hyväksytty nimi autolle. Piirsin alle kymmenen vanhana paljon ja minua kai pidettiin siinä lahjakkaana. Saatoin piirtää pitkiä aikoja huoneessani joskus hyvinkin mielikuvituksellisia luonnoksia, toki piirsin myös akuankkamaisia hahmoja. Luonteeltani olin ylitunnollinen, tunsin syyllisyyttä siitä kun kaadoin vahingossa maitolasini pulpetille kouluruokailussa tai kun hammaslääkärikortti jäi vahingossa kotiin.

Joskus ehkä kahdeksan-yhdeksän ikäisenä luin jostain Pikkujättiläisestä, että orgasmi on paras mahdollinen fysiologinen nautinto minkä ihminen voi saavuttaa (muistinvarainen lainaus). Olin pettynyt, vaikken tiennyt mikä orgasmi on. Toki taidettiin Pikkujättiläisessä sitäkin selventää. Guinnessin ennätyskirjat olivat tärkeitä, minua kiinnosti äärimmäisyydet, minkälaisia ennätyksiä ihmiset ympäri maailmaa olivat tehneet (tai mitkä olivat maailman nopeimmat tai tappavimmat eläimet tai maailman suurimmat kaupungit tai pisimmät joet). Luin myös sarjakuvia. Tarzania, Aku Ankkaa, Muumeja.  Olin vaikuttunut 70-luvun juoksijasuuruuksista Lasse Virénistä ja Juha Väätäisestä, joista kertovat kirjat luin noin kymmenvuotiaana. Pelén elämäkerta oli myös mielenkiintoinen, innostuin jalkapallosta joskus 1985-1986. Vielä kuusivuotiaana oli mielestäni hölmöä, että aikuiset miehet juoksevat jonkun typerän pallon perässä. Vuonna 1986 en ajatellut enää samoin. Aloin fanittamaan MM-kisoissa Brasiliaa, ja teen edelleen niin. Brasilian jalkapallomaajoukkueen menestys on minulle tärkeämpää kuin Suomen jääkiekkomaajoukkueen menestys.

Ala-asteella kun pääsin koulusta kotiin saatoin lukea yli puoli tuntia sanomalehteä, varsinkin urheilusivuja, syöden samalla Alpen-mysliä. Tähtitieteestä olin kiinnostunut myöskin noin kymmenenvuotiaana (ja tiesin siitä silloin varmasti enemmän kuin nyt), Halleyn komeetta kävi suhteellisen lähellä maata vuonna 1986, sen muistan selvästi ja kuinka innoissani siitä olin. Tarkoitukseni oli hankkia kaukoputki, mutta en koskaan tullut sitä hankkineeksi. Luin, kuten sanottua, paljon. Muistan kun kuudennella luokalla koulu saattoi alkaa klo 9, niin heräsin klo 6.30, jotta ehtisin lukea tunteroisen jotakin kiinnostavaa kirjaa. Ala-aste meni hyvin, yläasteella alkoivat ongelmat, joista kirjoitin noin viikko sitten blogiini.

 

 

torstai, 15. helmikuu 2024

Pohjalla - tai alempana

"Kun kerran kuolet, et enää kuole."  (Martti Terho)
 

Tuli hetki, josta vaivoin selvisin. 

Viinaa ei ollut mukana, toisin kuin aina ennen, jolloin oli taskumatti povitaskussa.
Viina vaikuttaa nopeasti. Sitä ei ollut siis nyt mukana.
 
Mutta jos elämäni ottaa tämän suunnan, voi hyvinkin todennäköistä olla, että alkoholi on ainakin paikallinen ratkaisu. Siitä on äärimmäisen pahoja kokemuksia - tai tarkalleen yksi erittäin paha kokemus. Ja toisaalta se on pelastanut minut myös monta kertaa syvemmältä kriisiltä. Kerran kävi niin, että toleranssini oli laskenut ja sitten vedin överit. Promillet verestä mitattuna 4,82. En saanut aivovauriota tai muuta vaikeaa komplikaatiota. 
 
Kohtuullinen alkoholin käyttö tässä vaikeassa elämäntilanteessa voi olla kuitenkin edes paikallinen ratkaisu. Keinot alkavat olla vähissä: lääkkeet ei juuri toimi, huumeisiin en lähde, psykiatriset interventiot ovat olleet kohdallani aika heppoisia. Aallonpituutta ei ole löytynyt. Ja eikä - ennen kaikkea - aidosti toimivia lääkkeitä. Näen nyt kohdallani kolme vaihtoehtoa: alkoholi, itsemurha ja jokin kolmas määrittelemätön ratkaisu. Ehkä kolmatta vaihtoehtoa ei ole.
 
Voi olla, että minulla on yliaktiiviset aivot (olin 2000-luvun alussa ennen rankkaa lääkitystä luova tai todella luova, kirjoitin novelleja, vihkokaupalla huomioita lukemistani kirjoista, runoja, aforismeja, eräänlaista modernia fiktiota, ja lyhyiden merkintöjen kokoelmia, joita ei ainakaan kokonaisuudessaan voi luokitella aforismeiksi, filosofisen aikaansa edellä olevan artikkelin, väitän (joka jäi julkaisematta, niin&näin -lehden referee piti artikkeliani mm. antiseptisen klliinisenä ym. Toimituskunta ei yhtynyt arvion jyrkkyyteen, mutta päättivät olla julkaisematta artikkelia. Myöhemmin, kun tarjosin sitä toiseen alan lehteen, he pitivät sitä ansiokkaana mutta päättivät olla julkaisematta sitä, ehdottivat että se sopisi hyvin niin&näin -lehteen.)) Niinpä niin. Aivoni. Ne saattavat aiheuttaa ongelmia. Usein lääkäri ei pysy perässä. Tapani prosessoida ja puhua on nopea (on sanottu, että se on tykitystä). Olen oppinut, että ei juuri kukaan pysty ottamaan antamaani informaatiota laajuudessaan ja toisaalta seikkaperäisyydessään vastaan. Ja kaikki tämä tapahtuu usein lyhyessä ajassa. Vanhemmiten olen oppinut hidastamaan ja rajoittamaan. Asia kerrallaan. Niin kuin nyrkkeilyottelun erätauolla. Minuutin erätauolla on maksimissaan kolme asiaa, mitä kulmamiehen kannattaa ottelijalleen sanoa (esim. älä pudota etukättä, käytä jabia enemmän, sido kun vastustaja tulee lähelle - ja usein tämäkin on liikaa; monesti yksi asia on maksimi).

torstai, 15. helmikuu 2024

150224

"Fuck and rave on the edge." (teknoslogan)

 
Latasin illalla soittimeeni listan vuosituhanteen vaihteen trancebiisejä yöksi. Kuinka hienoja muistoja ne tuottivatkaan! System F, Veracocha, Fragma, Chicane, Gouryella jne. Kaikkein rakkain oli kuitenkin Daruden Sandstorm. Olen tanssinut muun muassa tätä upeaa kappaletta yökerhoissa lukemattomia kertoja aikoinaan. Pukeuduin mustaan ja tanssin yksin. Haaveilin tuolloin matkasta Ibizalle, mutta se unelma ei koskaan toteutunut.
 
Kuuntelin kotona noina aikoina myös biisejä, joita ei baareissa kuulunut, kuten Emmanuel Topin hieno kymmenminuuttinen Fusion tai Singularityn Brainchild II (Ayla Mix). Jälkimmäinen tulee soimaan hautajaisissani, kun tulen viimein ja vihdoin jättämään tämän maailman.

lauantai, 10. helmikuu 2024

100224 - Koulukiusaamisesta

Päivän mietelause "Vaikka DNA:ni sanoisi mitä, en ole sen vanki." (minä, aikoinaan, julkaisemattomassa novellissani)

 
Niin tuo DNA ei ole sitten se teleyhtiö. Sivuhuomautus: käytin ilmaisua "Elämä on." jo 1999 eräässä novellissani paljon ennen kuin yritys nimeltä DNA alkoi sitä käyttää.
 
Minua on kiusattu koulussa ja olen syyllistynyt lievään kiusaamiseen itsekin. Aloitin ylästeella tappelun koulun ruokalassa erään natsin kanssa. No, onneksi olimme molemmat kevytsarjalaisia ja emmekä osanneet lyödä kovaa. Hän oli natsi, mikä ärsytti minua (vaikken osaa sanoa oliko se mielessäni syy lyödä häntä). Muttei edes se, että kannattaa keskitysleirejä ja ihmisryhmän saatanallista joukkomurhaamista ei ole syy käydä päälle, niin kuin minä tein. Ei rauhan aikana. Pari lievempää omaa kiusaamiskokemusta muistan vielä, saatoin - en ole varma - tönäistä erästä luokkakaveria. Plus eräs melko pikkujuttu, muita en muista. Tämän muistan: Ja tätä todella häpeän, yhden kerran pilkkasin erästä homoa joukon jatkona. Tiesin, että hän on koulunpihan hierarkiassa vielä minuakin alempana. Jos ei uhri, niin pyöveli, vai miten Russell aikoinaan sanoikaan. Olin jo 10-11-vuotiaasta pitänyt homoseksuaalista käyttäytymistä aivan samoin hyväksyttävänä kuin heterotouhujakin. Ja sitten menin ivaamaan homoa, jolla oli varmasti muutenkin vaikeaa! Jos hän tätä lukee (tuskin!), olkoon tämä virallinen anteeksipyyntöni.
 
Aikuisena minua on tutkittu syvän masennuksen ja mahdollisen neuropsykologisen poikkeavuuden takia. Joku on esittänyt, että osa ongelmistani johtuu koulukiusaamisesta. 
 
Enimmäkseen se oli verbaalista ulkonäon haukkumista, osin lyömistä olkavarsiin, joskus kevyjä läpsyjä päähän, paidalle sylkemistä, kerran luokkatoverit uittivat minulle tärkeän penaalini lavuaarissa vesijohtovedellä.
Kun erään kerran, viimein, nousin erästä kiusaajaa vastaan, niin luokan lätkäsankari ryöpytti minua teknisen käsityön luokan lattialla. Se oli erittäin nöyryyttävää. Kun täytin kolmetoista, sain vanhemmiltani lahjaksi Antti Arven teoksen Matti Nykänen, maailman paras. Samana päivänä koulussa istuessamme penkillä välitunnilla, luokkakaverit laittoivat minut pakolla penkin alle. En mahtanut mitään. Muita koulun oppilaita kulki käytävillä ja osa naureskeli kohtaloani. Tämä on ehkä eräs elämäni nöyryyttävimmistä kokemuksista. Pahin kiusaajani oli rinnakkaisluokalla, joka tosin oli mukana teknisen käsityön tunnilla. Hän ei ollut oleellisesti minua vahvempi, mutta kun vihdoin nousin häntä vastaan lätkäjätkä tuli taustalta apuun. Tämä pääkiusaajani on työskennellyt useita vuosia ja työskentelee edelleen erään alakoulun luokanopettajana. Vaikeina hetkinä, silloin kun olen vittuuntunut, on joskus käynyt mielessä käydä tiputtamassa tämä luokanopettaja maksakoukulla tai vaikka polvella munille. 
 
Monella on koulusta vitosia tai kymppejä. Mulla on monesta aineesta koko, tai lähes koko sarja (iltalukio mukaanlukien). Seiskalla matikka oli kymppi, kuten ruotsikin. En uskaltanut käyttää silmälasejani, joita olisin tarvinnut taululle nähdäkseni. Minua kiusattiin tarpeeksi muutenkin. Tämä, ja kiusaaminen, vaikuttivat oppimiseeni ja asenteeseeni koulunkäyntiä kohtaan. Joissakin aineessa menestyin vielä kasillakin. Historia oli kymppi ja kaupalliset aineet seiskalla tai kasilla myös kymppi. Ruotsi tosin laski kympistä kutoseen yläasteen kuluessa. Peruskoulun päästötodistuksessa keskiarvoni oli 6,6, nousten desimaalilla joulusta. En juuri välittänyt asiasta. Olin oppinut yläasteella yhden asian, tärkeintä ei ole äly (väitän, että minulla oli sitä enemmän kuin useimmilla; ehkä poislukien sosiaalinen äly) tai kuinka perustelee argumenttinsa. Tärkeintä on kyky lyödä ja ottaa vastaan iskuja, niin ettei kukaan kävele sun päältä.
 
Ilmoittauduin peruskoulun jälkeen iltalukioon. En sitä paljon käynyt, vaan kattelin usein päivät pitkät Music Televisionia. Guns N´ Roses oli kova juttu silloin. Ja Nirvanan Smells Like Teen Spirit. Syyskuussa 1991 olin tappelussa, jossa eräs tyyppi erään pahamaineisen kaupunginosan mopojengistä löi minua päähän. En vastannut. Matsi kuivui siihen. Aloin loppuvuodesta kiinnostumaan kamppailulajeista. Kävin mm. judonäytöksessä. Oli hyvä näytös, taisi olla jopa olympiaedustaja mukana. Sitten näin pätkän nyrkkeilysalilta varmaan jostain Urheiluruudusta, se rytmi, käsien ja jalkojen liike teki vaikutuksen. Tammikuun alussa menin paikallisen nyrkkeilyseuran treeneihin. Kävin kahdesti niissä treeneissä. Vaikutti mielenkiintoiselta, mutta menin lauantaina 11.1.1992 kuntonyrkkeilytreeneihin. Se kolahti suht heti. Yksi tekijä oli ohjaaja, menestynyt jo uransa lopettanut lihaksikas kilpanyrkkeilijä. Ja se musiikki, säkkiä hakattiin Eye of the Tigerin ja muiden kovien rockbiisien soidessa kaiuttimista. Olin kuudentoista ikäisenä joukon nuorimpia aikuisten miesten seassa, mutta se ei haitannut. Rakastuin näihin treeneihin. Myöhemmin aloin käymään kilpanyrkkeilyseuran treeneissä, mutta en otellut koskaan lajissa. Potkunyrkkeilyssä ottelin vaatimattomat neljä ottelua.
 
Vuoden 1992 syksyllä jätin iltalukion taustalle, ja menin ikäisiäni vuotta myöhemmin lukion ensimmäiselle luokalle. Kuntonyrkkeilytreeni oli tehnyt minusta eri miehen. Esimerkki: kun minuun ystävällisesti suhtautunut koulukaveri kutsui minua nimellä, jota minusta oli käytetty vuosia (kyseessä ei ollut pilkkanimi, mutten pitänyt nimestä), sanoin hänelle "Sanoa mua vielä kerran ..., niin oot sekunnin päästä tuossa", ja osoitin maata. 
 
Myöhemmin syksyllä pidettiin lukiossa ykkösluokkalaisia nöyryyttävä ns. ököpäivä. Olin ainoa, joka ei suostunut syömään/juomaan nestettä, joka sisälsi nuuskaa ja ties mitä paskaa. Eräs muita pari vuotta vanhempi bodausta harrastava minua selkeästi vahvempi kundi ei pitänyt tästä ja alkoi tenttaamaan, että mikäs mies minä olen. Otin kiinni naulakosta pitääkseni kiinni jostain, jos hän yrittää repiä minua jonnekin. Valmistauduin tyrmäämään hänet. Suunnitelmani: jos hän saa revittyä minut naulakosta irti lyön kuuden lyönnin kombinaation ja eiköhän se ole siinä. Myöhemmin kieltäydyin istumasta lattialla kuten muut "ököt", eräs kakkosluokkalainen tuli käskemään minua pois pöydältä. Kieltäydyin. Hetkeä myöhemmin eräs minua vahvempi kaveri toisti käskyn. Tällä kertaa suostuin. Ajattelin, etten pärjää painissa ja jos toisaalta pudotan hänet lyönnillä, se on noloa. Ja ehkä myös väärin. Kysehän ei enää ollut paskavellin syönnistä. Kaiken kaikkiaan noihin aikoihin olin muuttunut mies. Muutos vuodessa, ja varsinkin kahdessa, oli hätkähdyttävä.