Päivän mietelause "Vaikka DNA:ni sanoisi mitä, en ole sen vanki." (minä, aikoinaan, julkaisemattomassa novellissani)

 
Niin tuo DNA ei ole sitten se teleyhtiö. Sivuhuomautus: käytin ilmaisua "Elämä on." jo 1999 eräässä novellissani paljon ennen kuin yritys nimeltä DNA alkoi sitä käyttää.
 
Minua on kiusattu koulussa ja olen syyllistynyt lievään kiusaamiseen itsekin. Aloitin ylästeella tappelun koulun ruokalassa erään natsin kanssa. No, onneksi olimme molemmat kevytsarjalaisia ja emmekä osanneet lyödä kovaa. Hän oli natsi, mikä ärsytti minua (vaikken osaa sanoa oliko se mielessäni syy lyödä häntä). Muttei edes se, että kannattaa keskitysleirejä ja ihmisryhmän saatanallista joukkomurhaamista ei ole syy käydä päälle, niin kuin minä tein. Ei rauhan aikana. Pari lievempää omaa kiusaamiskokemusta muistan vielä, saatoin - en ole varma - tönäistä erästä luokkakaveria. Plus eräs melko pikkujuttu, muita en muista. Tämän muistan: Ja tätä todella häpeän, yhden kerran pilkkasin erästä homoa joukon jatkona. Tiesin, että hän on koulunpihan hierarkiassa vielä minuakin alempana. Jos ei uhri, niin pyöveli, vai miten Russell aikoinaan sanoikaan. Olin jo 10-11-vuotiaasta pitänyt homoseksuaalista käyttäytymistä aivan samoin hyväksyttävänä kuin heterotouhujakin. Ja sitten menin ivaamaan homoa, jolla oli varmasti muutenkin vaikeaa! Jos hän tätä lukee (tuskin!), olkoon tämä virallinen anteeksipyyntöni.
 
Aikuisena minua on tutkittu syvän masennuksen ja mahdollisen neuropsykologisen poikkeavuuden takia. Joku on esittänyt, että osa ongelmistani johtuu koulukiusaamisesta. 
 
Enimmäkseen se oli verbaalista ulkonäon haukkumista, osin lyömistä olkavarsiin, joskus kevyjä läpsyjä päähän, paidalle sylkemistä, kerran luokkatoverit uittivat minulle tärkeän penaalini lavuaarissa vesijohtovedellä.
Kun erään kerran, viimein, nousin erästä kiusaajaa vastaan, niin luokan lätkäsankari ryöpytti minua teknisen käsityön luokan lattialla. Se oli erittäin nöyryyttävää. Kun täytin kolmetoista, sain vanhemmiltani lahjaksi Antti Arven teoksen Matti Nykänen, maailman paras. Samana päivänä koulussa istuessamme penkillä välitunnilla, luokkakaverit laittoivat minut pakolla penkin alle. En mahtanut mitään. Muita koulun oppilaita kulki käytävillä ja osa naureskeli kohtaloani. Tämä on ehkä eräs elämäni nöyryyttävimmistä kokemuksista. Pahin kiusaajani oli rinnakkaisluokalla, joka tosin oli mukana teknisen käsityön tunnilla. Hän ei ollut oleellisesti minua vahvempi, mutta kun vihdoin nousin häntä vastaan lätkäjätkä tuli taustalta apuun. Tämä pääkiusaajani on työskennellyt useita vuosia ja työskentelee edelleen erään alakoulun luokanopettajana. Vaikeina hetkinä, silloin kun olen vittuuntunut, on joskus käynyt mielessä käydä tiputtamassa tämä luokanopettaja maksakoukulla tai vaikka polvella munille. 
 
Monella on koulusta vitosia tai kymppejä. Mulla on monesta aineesta koko, tai lähes koko sarja (iltalukio mukaanlukien). Seiskalla matikka oli kymppi, kuten ruotsikin. En uskaltanut käyttää silmälasejani, joita olisin tarvinnut taululle nähdäkseni. Minua kiusattiin tarpeeksi muutenkin. Tämä, ja kiusaaminen, vaikuttivat oppimiseeni ja asenteeseeni koulunkäyntiä kohtaan. Joissakin aineessa menestyin vielä kasillakin. Historia oli kymppi ja kaupalliset aineet seiskalla tai kasilla myös kymppi. Ruotsi tosin laski kympistä kutoseen yläasteen kuluessa. Peruskoulun päästötodistuksessa keskiarvoni oli 6,6, nousten desimaalilla joulusta. En juuri välittänyt asiasta. Olin oppinut yläasteella yhden asian, tärkeintä ei ole äly (väitän, että minulla oli sitä enemmän kuin useimmilla; ehkä poislukien sosiaalinen äly) tai kuinka perustelee argumenttinsa. Tärkeintä on kyky lyödä ja ottaa vastaan iskuja, niin ettei kukaan kävele sun päältä.
 
Ilmoittauduin peruskoulun jälkeen iltalukioon. En sitä paljon käynyt, vaan kattelin usein päivät pitkät Music Televisionia. Guns N´ Roses oli kova juttu silloin. Ja Nirvanan Smells Like Teen Spirit. Syyskuussa 1991 olin tappelussa, jossa eräs tyyppi erään pahamaineisen kaupunginosan mopojengistä löi minua päähän. En vastannut. Matsi kuivui siihen. Aloin loppuvuodesta kiinnostumaan kamppailulajeista. Kävin mm. judonäytöksessä. Oli hyvä näytös, taisi olla jopa olympiaedustaja mukana. Sitten näin pätkän nyrkkeilysalilta varmaan jostain Urheiluruudusta, se rytmi, käsien ja jalkojen liike teki vaikutuksen. Tammikuun alussa menin paikallisen nyrkkeilyseuran treeneihin. Kävin kahdesti niissä treeneissä. Vaikutti mielenkiintoiselta, mutta menin lauantaina 11.1.1992 kuntonyrkkeilytreeneihin. Se kolahti suht heti. Yksi tekijä oli ohjaaja, menestynyt jo uransa lopettanut lihaksikas kilpanyrkkeilijä. Ja se musiikki, säkkiä hakattiin Eye of the Tigerin ja muiden kovien rockbiisien soidessa kaiuttimista. Olin kuudentoista ikäisenä joukon nuorimpia aikuisten miesten seassa, mutta se ei haitannut. Rakastuin näihin treeneihin. Myöhemmin aloin käymään kilpanyrkkeilyseuran treeneissä, mutta en otellut koskaan lajissa. Potkunyrkkeilyssä ottelin vaatimattomat neljä ottelua.
 
Vuoden 1992 syksyllä jätin iltalukion taustalle, ja menin ikäisiäni vuotta myöhemmin lukion ensimmäiselle luokalle. Kuntonyrkkeilytreeni oli tehnyt minusta eri miehen. Esimerkki: kun minuun ystävällisesti suhtautunut koulukaveri kutsui minua nimellä, jota minusta oli käytetty vuosia (kyseessä ei ollut pilkkanimi, mutten pitänyt nimestä), sanoin hänelle "Sanoa mua vielä kerran ..., niin oot sekunnin päästä tuossa", ja osoitin maata. 
 
Myöhemmin syksyllä pidettiin lukiossa ykkösluokkalaisia nöyryyttävä ns. ököpäivä. Olin ainoa, joka ei suostunut syömään/juomaan nestettä, joka sisälsi nuuskaa ja ties mitä paskaa. Eräs muita pari vuotta vanhempi bodausta harrastava minua selkeästi vahvempi kundi ei pitänyt tästä ja alkoi tenttaamaan, että mikäs mies minä olen. Otin kiinni naulakosta pitääkseni kiinni jostain, jos hän yrittää repiä minua jonnekin. Valmistauduin tyrmäämään hänet. Suunnitelmani: jos hän saa revittyä minut naulakosta irti lyön kuuden lyönnin kombinaation ja eiköhän se ole siinä. Myöhemmin kieltäydyin istumasta lattialla kuten muut "ököt", eräs kakkosluokkalainen tuli käskemään minua pois pöydältä. Kieltäydyin. Hetkeä myöhemmin eräs minua vahvempi kaveri toisti käskyn. Tällä kertaa suostuin. Ajattelin, etten pärjää painissa ja jos toisaalta pudotan hänet lyönnillä, se on noloa. Ja ehkä myös väärin. Kysehän ei enää ollut paskavellin syönnistä. Kaiken kaikkiaan noihin aikoihin olin muuttunut mies. Muutos vuodessa, ja varsinkin kahdessa, oli hätkähdyttävä.