Jotain, joka ei ihan ensin tartu AHM:n kokemuselämään, pureksittuaan kylläkin:

 

 

Eräs elopainosta varttia vaille akateemisen opinnäytetyön tehnyt ylipainoinen naishenkilö, jonka painoindeksi lienee yli 40 sanoo, että ylipaino on suhteellista. Tärkeää on miten ihminen selviytyy omassa elämässään – halveksivista normaalipainoisten ja alipainoisten katseista huolimatta. Ihmisarvo kunniaan, hän sanookin. Painat mitä painat, mutta olet ihminen siinä missä kuka tahansa muukin.

Mies, joka on kurkkuaan myöten täynnä ylipainoisia syyllistäviä lausuntoja lausuu: Paino on voimaa, ylipaino ylivoimaa; totta kai tiedän että tämä on monesta klisee, mutta voin sen kenelle tahansa osoittaa – joka ikinä uskaltaa - pelkästään istumalla hänen päällensä, tähän eivät pysty MMA:t saati muut nykykotkotukset. Kyseinen herrasmies onkin sitä mieltä, että invalidiraja tulisi nostaa 250 kiloon. "Meillä käy jatkuvasti töissä 180-200 –kiloisia reippaita työntekijöitä. Vasta painon noustessa tuonne 250 kiloon alkaa vaikeuksia ilmetä, tosin on todettava, että eräskin voimanostaja painaa 253 kiloa, nostaa oman painonsa penkiltä, vetää maasta reilusti enemmän ja kyykkää kilomäärissä enemmän kuin on Pohjanmaalla jokia." Jopa hänkin edustaa antifitnesstä siinä mielessä, että vastustaa/ja paikoin (sic!) kannattaa  – joskin laiskanpulskeasti (toim. pakollinen huom. läpeensä ironisesti) – kulttuuria, joissa on arvoina ulkonäkö, alhainen rasvaprosentti ja mahdollisesti vielä hyvä cooper-tulos. Tämä yli 250 kilon penkkaaja haluaakin välittää viestin kuulijoille: Ei väliä sen mitä painat, ja paljonko läskiä tarttuu kouriisi vyötäröltäsi, elä omaa unelmaasi ja jätä fitnesshaihattelut narsistisille omankehonsyynääjille. Paino on se joka jyllää.