Päivän mietelause "Ei kukaan pääse niin pitkälle kuin se, joka ei tiedä minne on menossa." (Oliver Cromwell)

 

Kulkuriystävä Jan, tuo Tapio Rautavaaran laulun hahmo (mikäli oikein muistan), on mielessäni tänä tiistaina, jolloin hiukan masentaa, mutta vain hiukan. Ehkä suunta on pikemminkin pienen laaksottaisen kauden jälkeen jälleen kohti hypomaniaa. Katsoin eilen elokuvaa Tyttö sinä olet tähti. Toistaiseksi se on kesken, vaikutti hyvältä.

Se, mitä voin teille ihmisille – noin yleisesti – suositella on Robert Milesin 90-luvun loppupuolen tuotanto, Acceptin livelevy 80-luvun puolesta välistä (Staying A Life, julkaistu 1990; levyä "mainostettiinkin" tässä taannoin eräässä blogissa) ja harkinnalla mietoja kofeiinipitoisia juomia. On selvää, että edellämainitut oikein käytettyinä aiheuttavat lievää tai lievää pahempaa riippuvuutta, mutta se on ohimenevää yhtäkaikki (näin uskallan sanoa).


Liikenteessä on muistettava muut kuljettajat, vilkun käyttö kääntyessä ja kaistaa vaihtaessa (tsekattava se kuollut kulma), pidettävä ne promillet tiukasti nollassa (mieluiten nollapilkkunollassa), muistettava turvaväli ja ennakoida ennen kaikkea. Ennen kaikkea. Tai - itse asiassa (kun sitä tarkemmin mietin) - vielä tärkeämpää on ne promillet. Nollassa siis. Iltapäivälehtien nettiversioiden lukemiseen olen syyllistynyt tässä päivänä muutamana, joku julkkispari erosi ja sen sellaista. Itse äänestäisin Jaromir Jagria Euroopan kaikkien aikojen pelaajaksi, niin vähän kuin jääkiekosta tiedänkin.

Ilmiöitä, joita kohtaan ilolla, melkein Olé-huutoon yhtyen, on intialaistyyppisesti maustettu ruoka (meksikolainenkin menettelee). Toisaalta en pidä kylmästä, pimeästä ja liukkaasta vuodenajastamme vaikka se tarjoaakin – jonkinlaisena anteeksipyytelevänä(?) vastapainonaan – hohtavan valkean lumimaiseman ainakin silloin kun kajo, se auringon, on vielä yllä(mme).

En koskaan, milloinkaan äänestänyt Kekkosta tai edes Koivistoa, enkä äänestänyt Mannerheim-elokuvan näyttelijävalintagallupissakaan. Kulkuriystävä Jan on kuulopuheisiin perustuvien vaikutelmieni ollessa totta hiukan tummanpuhuva, mutta syvästi ystävällinen hahmo. Udo Dirkschneider, tuo kooltaan niin pieni mutta ääneltään niin suuri entinen Accept-keulakuva on ehkä hyvä pitää mielessä tiistaikatsaukseni lähestyessä loppuaan.


1090430.jpg

Udo D.


http://youtube.com/watch?v=Rtu5w7wGjiM

http://youtube.com/watch?v=ph8kGPXOoUw