<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Demonbynes: "Olette sanoneet hulluudesta, että sen kokeminen on kaikkein lähinnä absoluuttista tietämystä. Tarkoititteko tosiaan sitä?

Foucault: "Kyllä."

Demonbynes: "Ette siis tarkoittanut ´tietoisuutta´ tai ´ennakointia´ tai aavistusta hulluudesta? Uskotteko tosiaan, että voisi olla…siis Nietzschen tapaisella suurella hengellä voisi olla ´hulluuden kokemusta´?

Foucault: "Kyllä, kyllä." (Didier Eribon: Michel Foucault, s.196)

 

 

(Sartre: Merkitystä on kaikkialla, oma huomautus)

Kysymys (Foucaultille, ei Sartren kysymys): "Milloin lakkasitte uskomasta "merkitykseen"?"

Foucault: "Irtaantuminen tapahtui sinä päivänä, jolloin Lévi-Strauss yhteiskuntien osalta ja Lacan alitajunnan osalta osoittivat meille, että "merkitys" ei ollut todennäköisesti muuta kuin eräänlaista pinnan heijastusta, kimaltelua, vaahtoa. Ja että se, mikä kulki lävitsemme, mikä oli ennen meitä ja kannatteli meitä ajassa ja tilassa, oli systeemi."

   Tämän systeemin Foucault määritteli viitaten Dumézilin ja Leroi-Gourhanin (jota hän ei nimeä, mutta jonka kaikki voivat tunnistaa) töihin. Sitten hän viittasi uudelleen Lacaniin:

   "(…) Lacanin merkitys perustuu siihen, että hän on osoittanut kuinka rakenteet ja itse kielen systeemi – eikä subjekti – puhuvat sairaan ihmisen diskurssinsa ja hänen neuroosinsa kautta…Ennen jokaista ihmisolentoa on ollut jo tieto, systeemi, jonka löydämme sitten uudestaan…"

Kysymys: "Mutta mikä sitten synnyttää tämän systeemin?"

Foucault: "Mikä on tämä anonyymi systeemi ilman subjektia, mikä on se, joka ajattelee? ´Minä´ on hajonnut – kuten näette modernista kirjallisuudesta – ja on löydetty ´on olemassa´ (´il y a´). On olemassa ollaan. Tietyssä mielessä palataan 1600-luvun lähtökohtaan, mutta erona on, että Jumalan paikalle ei aseteta ihmistä, vaan nimetön ajattelu, tieto ilman subjektia, teoreetikko vailla identiteettiä…"    (Eribon: Foucault s. 217-218)

 

 

"Lacanin lisäksi Foucault teki pesäeron kaikkiin niihin, jotka edustivat hänen analyyseilleen vastakkaisia näkemyksiä – vapautuksen ideologiat, freudomarxilaisuus, halun teoriat sekä de Saden ja Bataillen elvyttämisyritykset. Foucault´n mukaan näille keskenään ristiriitaisille ajattelutavoille oli yhteistä, että ne olivat juuttuneet samoihin tiedon ja vallan "dispositiiveihin"." (Eribon: Foucault s.323, alleviivaus oma)