Kommentti Rauno Räsäsen blogikirjoitukseen "Theseuksen laiva ja identiteetti".

Perheyhtäläisyydet, perheyhtäläisyydet...esim. niitä painottava teoria pitäisi kiinni "minuuden" samuudesta, vaikka koko laitteisto olisi osa osalta vaihdettu.
Toisaalta jos ei-aineellinen "sielu" nostetaan minuuden mittariksi, onko mitään väliä millaisella laitteistolla se tuotetaan (enkä tarkoita nyt pala palalta suoritettavaa muutosta kyborgiksi tai koneeksi)?
Näen yhtäläisyyksiä Hilary Putnamin klassiseen ekstensio-intensio -kritiikkiin. Aikaisemminhan oltiin ajateltu, että jos ekstensio muuttuu, niin intensionkin on muututtava. Putnam kiisti tämän (seikkaperäinen kritiikkinsä julkaistu suomeksi nimellä ´Merkityksen merkitys´ Panu Raatikaisen toimittamassa teoksessa Ajattelu, kieli, ja merkitys. Analyyttisen filosofian avainkirjoituksia.)

Eli: jos ns. "sielu" ratkaisee, miksi välittää siitä muodosta missä sisältö (sielu) todellistuu mitään? Mutta mitä sitten kun näitä "sieluja" on enemmän kuin yksi? Eli päinvastoin kuin klassisessa multipersoonallisuuksissa joissa saman "merkin" (esim. henkilö nimeltä J. K. Keinänen) alla on useita sieluja (tai ainakin persoonia), onkin keskenään täysin identtisiä sieluja (tai persoonia), samaa "minuutta", lukuisten eri "merkkien" (V-P. Jormakko, D. Phillips) alla.

Eli eräänlaista warholismia, "Coca-Cola on aina samaa, oli nautintapaikka sitten Valko-Venäjä tai Pohjois-Karjala", mutta tarvitseeko minuuden samuus jotain muuta? Yhteisen historian ehkä (mitäs sitten kun sairastuu amnesiaan tai käy kuten hra Gagelle 1800-luvulla?).

Joku tietenkin huutaa, että keskellä kuljet varmimmin ja "kultainen keskitie ei koskaan varjoon vie." (punkorkesteri Klamydian sanoja lainatakseni)...että muodostahan synteesi, eli riittävä määrä laitteistoa ja riittävä määrä tajuntaa...