Tapio Puolimatka artikkelissaan Kriittinen avoimuus ja uskonnollinen eksklusivismi (niin & näin 3/2005):
 
 
"Sikäli kuin Jumalasta on mahdollista saada tietoa, tällä tiedolla on keskeinen merkitys, joten sen opettaminen on perusteltua."
 
Aivan. Sikäli kun tätä tietoa on. 
 
 
"Jos lapselle opetetaan suuri joukko vaihtoehtoisia näkemyksiä ja häntä kehotetaan valitsemaan niistä mieleisensä, silloin hänelle viestitetään, että ne ovat tiedollisesti samanarvoisia ja että valinta niiden välillä on puhdas mieltymyskysymys. Tällöin hänelle itse asiassa opetetaan relativismia. Hänelle ei siis opeteta monia eri näkemyksiä vaan yksi ainoa näkemys, johon on sulatettu kaikki muut näkemykset tavalla, joka kadottaa niiden ominaisluonteen. On yhtä ehdotonta väittää, että Jumalasta ei tiedetä mitään, kuin väittää, että jokin Jumalaa koskeva käsitys tiedetään todeksi. Tietoteoreettisesti ei ole yhtään ongelmallisempaa väittää Jeesuksen olevan ainoa tie Jumalan luo kuin väittää, ettei asiasta voida tietää mitään."
 
 
On eri asia esittää tieteellisiä tai tätä lähellä olevia näkemyksiä, kuin väittää ettei jumalasta voi tietää  mitään. Väitelauseiden ehdottomuudesta olen yhtä mieltä (jumalan olemassaolosta vs. tietoa jumalasta ei ole), mutta jälkimmäinen on ratkaisevasti perustellumpi kanta. Jos joku väittää tietävänsä jumalan olemassaolon, tämä "tieto"/tieto ei ole samalla lailla verifioitavaa/falsifioitavaa/koeteltavaa kuin matematiikan, fysiikan tai edes psykologian tieto, joita koulussa lapsille opetetaan. Tämänkaltaisen "tiedon" jakaminen peruskoulussa/vastaavassa oppilaitoksessa ei ole yleissivistävää tosiasialauseiden siirtämistä vaan uskonnollista indoktrinaatiota.