Selvennän kahden edellisen postaukseni ("Raha" ja "Keskialue?" funktiota). Ne on nähkääs taidetta, väitän minä.


"Kun joku sanoo "kysymys ei ole rahasta vaan periaatteesta", periaatteena on raha." (Frank "Kin" Hubbard)


Siteeraan tuota ehkä jo hiukan kulunuttakin lausetta. Kulunut varmasti, mutta ei lattea (kuten eräs kriitikko väitti yhden melko eksentrisen (riippuu toki kulmasta) kuvataiteilijan elämänfilosofiasta). "Lattea" tarkoittaa jotain sellaista mikä on ylitetty, sulatettu, käyty lävitse ja otettu haltuun (en keksi parempaa ilmaisua tähän hätään). Eikä siihen tarvitse koskaan enää palata. Korkeintaan jonkinlaisen harmonian kannalta lopulta oleellisena ja tarpeellisenakin transgressiivisena liikkeenä, riitasointuna.

Näin ei ole, väitän (mielipide). Muutama vuosi sitten kirjoitin aaneloselle "Raha.", kehystin sen ja laitoin seinälle. Sikäli idea on verraten vanha, ei hetken mielijohde.
Samoin on kakkosteoksen (Keskialue?) suhteen. Siinä esittämäni näkemykseni on kyllä ehkä vieläkin yleisimmin tunnettu (mitä se ikinä sitten tarkoittaakin), mutta vielä vähemmän käytännössä toteutettu (jälleen mielipide). Pentti Linkola edustaa jotain sellaista kuin "ääri"/"Ääri!"/vastaava. Tietystä kulmasta katsottuna. Ei olemassa mitään paikallaan pysyvää, muuttumatonta ja ajatonta keskikenttää.
(Asian kannalta ei ole olennaista millä tavalla oma asemani tai näkemykseni suhtautuu tuohon linkolalaiseen pisteeseen tai siihen kulmaan, mistä tuo ilmaisuliike "Ääri!" on huudettu. Tai mihin tahansa pisteeseen. Ja vaikka jonkinlainen arelativistinen Keskialue löytyisikin, se ei sinänsä sisältäisi minkäänlaista normatiivista käskyä tai velvoitetta.)

Toisaalta ykkösteokseni "Raha." on jonkinlainen arelativistinen ilmaus. Ja luonteeltaan normatiivinen, myönnän. Ilmaus jonkin yleisesti ehkei julkisesti myönnetyn, mutta kuitenkin käytännössä hyväksytyn Keskialueen suhteettomuuden johonkin minun mielestäni tavoiteltavaan yleiseen hyvään/"Yleiseen Hyvään"/vastaavaan. Se on piste, josta minä katson. Kulmani.

Se ei ole kuitenkaan itseironista. Vaan sen oivaltamista että arvot eivät ole tosiasioita, objektiivisesti todennettavia matemaattisia faktoja; mutta tämä ehkä aluksi musertavakin huomio (oli minulle) ei kuitenkaan lopulta nihiloi arvojen merkitystä.

Eksaktiuteen pyrkiminen on toki myös itse arvo. Aito relativisti voi esittää kuinka arelativistisia väitteitä tahansa rikkomatta sisäistä koherenssiaan. Sillä relativisti ei ole sitoutunut esittämään tosia väitteitä (ehkä huomaat tuon sitoutumisen velvoittavuuden ongelmankin tässä tapauksessa).
Toinen juttu onkin sitten siinä sisäisessä koherenssissa, eksaktiudessa pysymisen arvo...! (Säästän teidät kuitenkin siltä tällä kertaa.)

Anyhow, makuasioita nämä tietysti ovat, kuten joidenkin mukaan arvotkin.