Alustus: tämä ei ole itsemurhakehotus kenellekään. Kirjoitettu 1995-1996 vaihteessa.

 

 

Kun ihminen tekee itsemurhan, joissakin (aika useissa) piireissä tekoa ei hyväksytä, eikä varsinkaan arvosteta. Kristityt sanovat, että ihminen rikkoo Jumalaa vastaan, ei anna Hänen päättää ihmisen elämästä ja kuolemasta.

Esko Mustonen väittää, että esoteerisen filosofian mukaan se on väärin ja ihminen joutuu maksamaan siitä tuleva(i)ssa elämä(i)ssään.Se on hänen mukaansa hengenkoulun karkuruutta.Hän kritisoi Ciceron asennetta -Elämä on kuin teatteria, poistu siitä silloin, kun itse haluat.

 

 

Mustonen sanoo: “Tässä Cicerolla on teatterinkatsojan asenne, hän ei tajua että olemme itse näyttämöllä, meillä on rooli näytelmässä.”

 

No, kyllähän elämä tietenkin vaikuttaa suurelta näytelmältä, sitähän se tavallaan onkin. Voidaan ajatella, että ihminen on pääroolissa omassa elämässään, jota joku muu ohjaa, ja jonka käsikirjoitus on tehty jo aikoja sitten, ja pääosan esittäjä ei ole siitä tietoinen, ei tiedä mitä elämässään tapahtuu, tai joskus karmealla tavalla tietääkin, näkee palan vääjäämätöntä tulevaisuuttaan. Hän on roolissaan, mutta ei voi vaikuttaa käsikirjoitukseen.Tai hänellä on ainoastaan oikolukijan osa, korjailla sieltä täältä; emmekä puhu nyt mistään täydellisestä opuksesta.

 

Mutta spekulaatio sikseen. “Hengenkoulun karkuruutta”. Mitä on hengenkoulu, onko yksilö (ihminen) saanut valita sen, päättää sen ehdoista.

Mihin hengenkoulu tähtää, mikä on sen jalo päämäärä? Kohdata tuskaa kestääkseen jotain suurempaa (muuta ym.) tuskaa? Onko hän todellakaan saanut valita näytelmän, josta hänelle pääroolia “tarjotaan”.

Karkuruus tai luovuttaminen, joiksi itsemurhaa usein väitetään. Miksi on luovutus päättää päivänsä itse? Eikö se ole luovutus, että jatkaa elämäänsä täällä, luovutus tälle maailmalle?

 

On naiivia ajatella (vallitsevasta kulttuurisuskonnollisista ilmapiiristä lähtevää) ettei ihmisellä ole oikeutta päättää kuolemastaan. Millä oikeudella?

Jumala päättäisi hänen kuolemastaan, elämästään? Ja vielä niin että ihmiseltä oikeus riistettäisiin, tai ei sitä koskaan annettaisikaan. Ihmisen syntymästä päättävät elämästä, eikä hänellä itsellä olisi oikeutta edes päättää oikeudettomasti alkanutta elämäänsä.

 

Sanotaan, että itsemurha aiheuttaa tuskaa lähimmäisille, ja se on siksi väärin. Esimerkiksi se, että pidän päässäni punaista hattua, voi aiheuttaa jollekin kärsimystä. En kiistä sitä, etteikö itsemurha voisi aiheuttaa surua.

 

Moni suree sitä jopa enemmän, kuin muunlaista kuolemaa.

Vaikka itsemurha aiheuttaisi läheisille suurta tuskaa, sitä tulee kunnioittaa. Se on itsemurhaajan oma päätös elämästään, osa hänen pyhimpiä oikeuksiaan. On paradoksaalista, että muut päättävät hänen syntymästään, eikä hänellä olisi oikeutta päättää itse kuolemastaan.

 

 

Immanuel Kantin mukaan itsemurha on väärin itseään kohtaan, koska silloin ihminen menettää suvereniteettinsa, kun lakkaa olemasta (jos lakkaa).

No, mihinhän hän sitä suvereniteettiaan tarvitsee, jos lakkaa olemasta? No, tietenkin siihen - mahdollisesti - , ettei kaikenmaailman persereiät hanki häntä uudelleen elämään (tähän ulottuvuuteen, tai johonkin toiseen), mutta siinä astuu kuvaan lapsenhankkijan vastuu.

Ilmeisesti Kantin päähän ei mahdu se, että ihmisen suvereniteetin pahinta loukkausta on kieltää häntä päättämästä kuolemastaan. Se on osa yksilön suvereniteettia, että voi päättää päivänsä itse.

Sitähän emme(en) lopulta tiedä minne ihminen menee, kun hän kuolee, lakkaako hän todella olemasta. Onko se todellisuus (olemassaolo tai ei-olemassaolo) parempi kuin edellinen (maanpäällinen, tosin mahdollinen tulevakin voi olla sellainen) tai mahdollinen vaihtoehto (antaa elämän jatkua, luovuttaen).

Ja spekuloidaan taas hatusta vedetyillä vastaväitteillä: “Entä kun kuolet, jos olemassaolosi rajan takana loukkaa jonkun rajantakaisen suvereniteettia (Esim. tiput elämän loukosta jonkun hyväntahtoisen jortikan niskaan)."

Tähän en absoluuttisesti voi löytää vastausta, ehkä lennänkin jonkun päälle.Mutta kuolema on realismia, todennäköisesti joskus kuitenkin kuolen ja raja täytyy sittenkin ylittää, ja kuka jää silloin alle?

Ihmiset surevat itsemurhaajaa tyyliin: “jos sen asiat ois kuitenkin kääntyneet paremmiksi, jos se ois jaksanut elää.”

 

Niin, kukapa tietää, ehkäpä kuolema on kuitenkin 1000 kertaa parempi. Tai elämä.Tai kuolema. Spekulaatiota.

 

Auto-onnettomuuden kuolonuhri tuskin tahtoo kuolla (tuskin ainakaan silloin). Itsemurhaaja kuolee omasta tahdostaan. Kuitenkin perustetaan itsemurhanehkäisyprojekteja ynnä muuta. Ymmärrän toki, että tämä aiheuttaa monia masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä.

Kirjailija Yukio Mishima päätti päivänsä seppukuun 25.11.1970.Hänen äitinsä sanoi Mishiman hautajaisissa “Ensi kertaa elämässään hän teki jotakin sellaista, jota oli aina tahtonut.Meidän tulee olla onnellisia hänen puolestaan.”

 

Kantin ajatus yksilön suvereniteetista on kaunis. Mutta mitä on sellainen suvereniteetti, jossa kielletään oma päätös kuolemastaan. Toki useimmitenhan ihminen kuolee saamatta päättää aikaansa (ainakaan sillä hetkellä). Ihmisen suvereniteettiahan poljetaan monin tavoin, niin maailma on rakennettu, mutta tämä on jo helvetisti liikaa.

 

Yhteiskunnallinen motiivi: kuollut ei tuota

Minä: kuka helvetti on sitoutunut tuottamaan yhteiskunnallista pääomaa?

Keneltä on kysytty haluaako hän mahdollisesti syntyä tähän maailmaan?

 

 

Isätjaäidit sanovat näin: mulla on oikeus hankkia lapsi (päättää sen syntymästä, siirto todellisuudesta toiseen), mutta jos se tappaa itsensä se on väärin.

 

Jos pidän punaista hattua, se voi jotain vituttaa, joku voi saada jopa sydänkohtauksen. Mutta minulla on siihen silti moraalinen oikeus.

Minä sanon: hengenkoulu ja sen oppimäärän suorittaminen on sitä, että tajuaa ettei päätä toisten asioista, eikä loukkaa muiden suvereniteettia.

Järjestelmässämme (kristill., tai mikä tahansa islam, demokr.) ihminen on vain pala, vailla oikeutta päättää syntymästään, yhteiskunnastaan, elinolosuhteistaan, pala kohti uutta maailmaa, uusia rikoksia (uusia sukupolvia).

Heidänkin elämästään päättää joku muu,“pannaanpa vahinko kiertämään”) tärkeintä on vain elämän jatkuminen (ja yksilön alistaminen keskinkertaisuuksille ja keskinkertaisuuksiin ja uuden “päivän valon” näkeminen, ja uuden tuskan kohtaaminen), ja elämä jatkuu “harmonisena nautinnon ja kärsimyksen optimaalisessa symbiosissa.”

Keskinkertaista keskinkertaisuuksille, jotka valitsevat säännöt.

Demokratia on sitä, että enemmistö päättää mikä on yksilölle parasta. Ja eikä se ole lopulta kenellekään, ei edes enemmistölle itsellekään.

 

Mutta elämä jatkuu

- Polkekaamme kaikkien oikeuksia, niin että kaikki polkevat kaikkia, ja kaikkia vituttaa.

 

Toisaalta: jos yhteiskunnastamme 95 olisi natseja, hyväksymmekö sulatusuunit (jotka olisivat jo vallitseva käytäntö) sillä perusteella, että kaikille tulee vain paha mieli, jos niitä kritisoidaan, mitä nyt muutama pikku juutalainen.

Samoin kuin vaatii kolmas valtakunta juutalaisten verta, ei yhteisö pidä itsemurhaajista.

 

Itsemurha on yksilön suvereniteetin korkein ilmentymä (tosin vain ratkaisu elämässä, joiden ehdoista hän tuskin itse on päättänyt), oma vapaaehtoinen päätös kuolemastaan maailmassa, jossa kuolema on jonkinasteinenpakko.

Hengenkoulu-käsite olisi ymmärrettävä, jos yksilöllä olisi edellytykset päättää elämästään, esim. kieltämällä itsemurha hänellä ei niitä ole.

Hengenkoulu (joka tapauksessa se polkee ihmisarvoa helvetin raskailla saappailla) olisi ymmärrettävämpi jos elämän täytyisi jatkua yksilön kohdalla aina uusina eläminä, uudelleen ja uudelleen, mutta minkä helvetin takia sen pitäisi jatkua? Vielä paradoksaalisempaa olisi hengenkoulu itsetarkoituksena.

Olevan pohjimmainen tarkoitus - ihanne, joka ei todellakaan toteudu - on tuottaa maksimaalista hyvää kaikelle, kuitenkin muistaen ihmisen henkilökohtainen suvereniteetti ja perusihmisoikeudet.

Olevalle ja mahdolliselle, mitään tai ketään riistämättä. Ihanteen mukaista ei ole pakottaa ketään hengenkouluun, jossa hän olisi mukana ilman omaa tahtoaan. Toki, vaikka yksilö syntyykin maailmaan ilman asianomaisen kuulemista (eivät ainakaan hankkijat tiedä hänen tahtoaan ja muita tilanteeseen vaikuttavia seikkoja), on hänellä velvollisuus hyvään -olla polkematta muita, mutta muille ei taas kuulu se mitä hän tekee omalle elämälleen. Toki ihanteen Jumala -kaikkihyvä, kaikkivoipa- ei tarvitse objektilleen (alkumassa tai mikä tahansa) vapaata tahtoa, jos pystyy tarjoamaan päämäärän, maksimaalisen hyvän kaikelle ilman sitä (vapaata tahtoa)

Universaalina (nykymuodossaan) käsitteenä täytyy kuitenkin ottaa huomioon yksilön suvereniteetti, sen voikin kiteyttää jälleen hiukan eri muodossa - Pitääkö mennä yhteisön (vaikka maailmankaikkeuden kaikki oleva) ehdoilla, jonka väestöstä vaikka 99% on natseja?

Sanoisin tähän näin, että vaikka natseja olisi kuinka paljon tahansa, ja maailmassa olisi vain yksi juutalainen, ei juutalaisen kiduttaminen ja/tai teurastaminen olisi oikein.Vaikkakin kaikki maailman muut ihmiset kärsisivät, vaikka he kärsisivät jopa yksilöinä enemmän kuin viimeinen juutalainen kärsisi natsien käsissä.Vaikka natsien minuus murtuisi, eikä tilalle kasvaisi mitään hienompaa.

 

Mikä tahansa systeemi, joka vaati elääkseen muiden polkemista saa tuhoutua.

 

Eikä tässä ole tarkoitus syyllistää itsemurhaajia surevia tai sanoa heitä natseiksi, vaan olennaista on yksilön suvereniteetti, yksilön, joista yhteisökin koostuu. Kun kellään ei ole suvereniteettia, kaikki ovat henkisesti rampoja, ja näin ollen systeemi ei toimi pidemmän päälle, ei edes hetkittäin, eikä varsinkaan universaalina ikuisena lakina.