Päivän mietelause "Jos pyydän sinua muistamaan, mitä teit 16. heinäkuuta 1994, on äärimmäisen epätodennäköistä, että muistat suoraan päivän tapahtumat." ( Daniel L. Schacter)

 

Joopajoo. No, en kaikkia päivän tapahtumia muista. Treenasin tuona päivänä - lauantaina 160794 - ns. "nyrkkeilijän kuntopiirin", joka löytyy eräästä taannoisesta kotimaisesta nyrkkeilyoppaasta (TUL:n opas jostain 70-luvulta). Näin myös kummitätiäni ja kummisetääni. TV:stä tuli kai dokumentti jalkapallosuuruus Socrateesta, mutta täysin takuuseen en tästä mene. Vuosi aiemmin kuuntelin muistaakseni radiosta Ruben Stilleriä ja vedin anaerobisia vetoja eräällä pururadalla. Vuonna 1995? No, en mä kaikkea voi muistaa. Sunnuntaipäivä, joka tapauksessa.

Tasan 28 vuotta sitten, sunnuntaina 7.5.1995, Suomi saavutti jääkiekossa ensimmäisen aikuisten MM-kultansa voittaen finaalissa Ruotsin 4-1. Itse katsoin ottelua puolisilmillä, vaikka pidinkin lopulta seuranneesta voitosta. Kohdallani Suomen jääkiekkomaajoukkueen jatkuva epäonni oli tehnyt tehtävänsä. Noin vuotta aiemmin Suomi johti finaalissa Kanadaa vastaan pitkään 1-0. Viitisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Jari Kurri kaadetaan ja seuraavasta tilanteesta Kanada tasoittaa. Jatkoajan jälkeen oli edessä rangaistuslaukaukset. Muistan kumahduksen, joka kuului kentän päätylaidasta huipputaitavan sentterin Mika "Veikko" Niemisen epäonnistuttua toisessa rankkarissaan. Väärä joukkue voitti, enkä ollut enää niin innoissani vuoden 1995 kisoista.