Katsoin viime perjantaina elokuvan Sotilaspoika (Johnny Got His Gun, 1971), jonka Dalton Trumbo ohjasi omasta vuonna 1939 julkaistusta samannimisestä romaanistaan. Kyseessä on pasifistinen teos, jossa innokkaasti ensimmäiseen maailmansotaan lähtevä amerikkalaisnuorukainen vammautuu sodan viimeisen päivän viimeisellä minuutilla. Hän menettää kätensä, jalkansa, näkö-, puhe- ja kuulokyvyn ja hänen kasvonsa tuhoutuivat täysin. Tuntokyky säilyy. Viimein hän keksii morsettaa päällään sairaalan tyynyä vasten. Viimeinen viesti on "Haluan kuolla". Ylempi virkamies kieltää tehtävään jo suostunutta sairaanhoitajaa toteuttamasta pyyntöä.
 
Luin Trumbon hienon ja järkyttävän romaanin 90-luvulla. Mietin kirjan luettuani ajaessani autollani iltalukioon, että onko minulla velvollisuus itseäni kohtaan tappaa itseni nyt yhdeksäntoistavuoden iässä, kun minulla kyvyt siihen vielä ovat. Kuten näet, en päätynyt tuohon ratkaisuun tuolloin.
 
Tämä juhannus näyttää toisenlaiselta. Kävin päivällä juoksemassa ja postista saapui kolmen cd-levyn ja kahden bluray-levyn Pet Shop Boysin Smash Hits -kokoelma. Vieressäni odottaa Iltalehden juhannusnumero ja bluray-soittimessani Ponterosan dvd-julkaisu. Kyseistä elokuvaa pidetään yleisesti eräänä Suomen elokuvahistorian huonoimmista elokuvista, jos ei huonoimpana. Eli tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä.