Paskapussin kanssa eletään, ja kaikesta sen rajoittavuudesta huolimatta olen treenannut tammikuun alusta sairaalasta päästyäni punteilla vajaat kuusikymmentä kertaa. 

Vinopenkki oli tammikuussa suht tiukka ykkönen 60:llä kilolla, tämän viikon maanantaina 3x80. Punnerruksia tein sairaalassa polvet maassa, nyt menee timanttipunnerruksia putkeen 16. Romanialainen mave on tällä hetkellä 10x145 kevyellä pompulla lattiasta (en tiedä sitten onko varsinaisesti romanialainen maastaveto, koska tanko koskettaa lattiaa). Hack-kyykky 4x110(+kelkka, oma ennätys kai 4x145+kelkka läskimpänä) samassa treenissä takakyykyn 20x85 jälkeen. Satanen ei ainakaan sotilaspenkkinä pysäytyksellä vielä mene, viikko sitten tuli 4x85 pysäytyksillä. Tänään takakyykyssä semikova 5x112,5. Osin ollaan lähellä voimatuloksissa leikkausta edeltävää aikaa, mutta en ollut tuolloinkaan huippukunnossa omalla asteikollanikaan. Esimerkiksi viime vuonna futsalista hankkimani nivelrikko esti tehokkaasti syvät kyykyt koko viime vuoden ja tulostaso tippui;  enkkani on vuodelta 2018 syvästä etukyykystä 1x130, takakyykystä vain 150 (tehty jo 2006). Hauikseen olen saanut ehkä takaisin ne parisen senttiä, mitkä vuodelevossa menetin. Eli hauis on nyt ainakin 15 tuumaa pumpissa (toki sinänsä säälittävä tulos elämäntapatreenaajalle). Rasvaa ei ole paljon tullut, ja vaikka vuodelepo sairaalassa sitäkin verotti, pitänee ylimäärä poltella jossain vaiheessa pois.
Potkutreenejä olen alkanut ajoittain tekemään, 500 potkua/päivä, joista 200 pään korkeudelle asetettuun maissipallooni. Eli silloin ja tällöin, 90-luvun puolessavälissä potkin 500/päivä + muu kamppailutreeni (lähinnä potkunyrkkeily) salilla.  
 
Paskapussin kanssa siis eletään, kamppailutouhuista voin vain haaveilla. Näillä näkymin sulkuleikkaus menee yli kesän ja sitten on taas uusi lepojakso, joka kannattanee ottaa yläpitokaloreilla.