"Psykoottisuus on avaintekijä luovuudessa." (Hans Eysenck, 1995)
 

 

 

 
Luovuudesta, neroudesta, hulluudesta
 
 
 
John Nash sanoi kerran, että hänelle ajoittain tulleita psykoottisia harhoja oli vaikeaa vastustaa. Näin oli siksi, että harhat tulivat Nashin tajuntaan samalla tavalla kuin hänen omalaatuiset, nerokkaat ideansa (Sylvia Nasar, A Beautiful Mind, 1998). Taloustieteen Nobelilla vuonna 1994 palkittu matemaatikko on tietysti ääriesimerkki neroudessaan. Kaikki hullut eivät ole neroja, eivätkä edes kaikki nerot hulluja. Hollywood-saduksi taltioitu elämä (Kaunis mieli, 2001) oli toki poikkeuksellinen monella tavalla. 
 
Robert Sternbergin naiivinnerokkaan analyysin mukaan äly: 1) sopeutuu ympäristöön, 2) muuttaa ympäristöä, 3) vaihtaa ympäristöä, etsii uuden ympäristön.
Usein kohtaan 3) päädytään, kun on epäonnistuttu kohdassa 1) ja/tai 2).
Edelleen Sternbergin mukaan analyyttinen äly analysoi, arvioi, tuomitsee, vertailee, etsii eroja ja vastakohtia.
Kun taas luova äly luo, keksii, huomaa ja havaitsee, tutkii, kokeilee, olettaa.
Käytännöllinen äly soveltaa, käyttää, laittaa käytäntöön, toteuttaa.
 
Elena L. Grigorenkon ja Strenbergin tutkimukset osoittivat, että paras mielenterveyden ja fyysisen terveyden ennustaja oli henkilön mitattu käytännöllinen älykkyys. Analyyttinen äly tuli seuraavaksi. Luova älykkyys viimeisenä. Kaikki kuitenkin ovat hyödyksi elämässä (Grigorenko - Sternberg, 2001). Tämä noin yleisesti.
"Luova älykkyys" merkitsee suhteellisen eri asiaa niille, jotka tulevat älykkyystutkimuksen puolelta kuin niille jotka tulevat luovuustutkimuksen parista (Edited by Sternberg, Lautrey & Lubart, Models of Intelligence: International Perspectives, 2003, 17) .
 
 

Luovasta yksilöstä on kirjoitettu paljon. Psykologi Arthut R. Jensenin mukaan (Gifted Genius) mentaalienergia yhdistettynä erittäin korkeaan yleisälykkyyteen (G) tai poikkeukselliseen lahjakkuuteen tuottavat korkealaatuisia älyllisiä tai taiteellisia tuotoksia. Tähän kun lisätään psykoottispiirteiden luovuustekijöitä synergisenä yhdistelmänä, niin tuloksena on nerouden oleelliset tekijät.

 
Arthur R. Jensen:  
 
1) korkea kyvykkyys (psykomotorisen prosessoinnin nopeus ja teho)
 
2) korkea tuotteliaisuus (eräänlainen sisäsyntyinen aivokuoren aktiivisuus)
 
3) korkea luovuus (psykoottisuus)
 
 
 
 
Virtsahapon määrä yliopiston professoreilla on keskimääräistä suurempi. Virtsahapon  molekyylirakenne on lähes sama kuin kofeiinin, joten se toimii aivostimulanttina. Se suurentaa veren kortisolipitoisuutta ja nostaa henkistä (mental) aktiviteettia. Tämä mitä todennäköisemmin auttaa akateemisessa tutkimuksessa. Suuri virtsahapon määrä veressä (SUL, serum urate level) korreloi vain lievästi ÄO:n kanssa, mutta suuremmin saavutusten ja tuotteliaisuuden suhteen. Eli jos joku sanoo että professorilla on kusta päässä, hän ei ehkä ole täysin väärässä.
 
 
 
 
Fyysikko, nobelisti William Shockleya vapaasti lainaten, hänen työstään:
 
1) Määrittää ongelma, luoda useita hypoteeseja, oman kokemuksensa huomioon ottaen (muttei antaa sille liian suurta painoarvoa).
2) Kovaa työtä, kovempaa kuin useimmat ihmiset työskentelevät, muodostaa ideasta teknisesti toteuttamiskelpoinen.
Jotkut ideat, jotka lopulta osoittautuvat kaikista parhaiksi, olivat aluksi, alkumuodossaan, jopa fyysisesti mahdottomia. Juuri tämän vuoksi useimmat asiantuntijat hylkäävät tällaiset ideat välittömästi (eivätkä mieti mahdollisia muutoksia ideaan muuttakseen sen toimivaksi).
 
 
Nerojen elämäkerrat osoittavat, että nerot ovat nuorena herkkiä kokemuksille (varsinkin kognitiivis-tyyppisille), kehittävät usein vahvoja ja pitkäaikaisia kiinnostuksenkohteita (usein erikoisia, epätavanomaisia harrastuksia tai projekteja), omaavat uteliasta ja tutkivaa käyttäytymistä, kovaa halua, intohimoa, suorittaa omia juttujaan, teoreettisia ja esteettisia arvoja, ja kovaa itsekuria hankkiessaan tarvitsemansa taidot.
Useimmat ihmiset tuskin pystyvät harjoittelemaan niin paljon kuin nerot tekevät kehittäessään taitojaan, jotka myöhemmin näyttäytyvät neroutena. Nerot eivät ole pelkästään itsepintaisia, vaan myös hyvin kyvykkäitä ja ahkeria oppijoita. Luovat nerot ovat pakkomielteisiä alansa suhteen. 
Luovimmat nerot luovat poikkeuksetta myös paljon arkipäiväistä, triviaalia.
Luovuudelle on ominaista ideoiden lento, laaja katsantohorisontti, pieni itsekritiikki, tavallisten asioiden vääntäminen uudeksi - tavallisena asioina pidettyjen asioiden tarkasteleminen uudesta, jopa oudosta näkökulmasta. Kaikki äärimuodossaan psykoosin merkkejä.
 
 
 
 
Hulluudesta 
 

John Nash oli osittain hullu ja myös erään 1900-luvun merkittävimmistä matemaatikoista, Kurt Gödelin, elämä viittaa siihen, että myös hänellä oli vikaa päässä. Gödel julkaisi vallankumoukselliset matemaattiset tuloksensa nuorena miehenä 1930-luvulla. Jo noihin aikoihin hän oli suhteellisen eksentrinen henkilö, jota itsekin monesti oudosti käyttäytyvä kaverinsa Albert Einstein joutui toppuuttelemaan (tarkemmin esim. Casti & DePauli: Kurt Gödel - Elämä ja matematiikka, 2001, 101-102). Gödelin loppuvaiheet olivat traagiset. Vaimonsa kuoltua hän epäili lääkärien yrittävän myrkyttää hänet. Hän kuoli vuonna 1978 nälkään ("aliravitsemukseen ja heikkouteen") painaen enää alle 40 kiloa.

Myös esimerkiksi filosofien Ludwig Wittgensteinin ja Michel Foucault´n elämäkerrat väläyttävät paikoin kohdehenkilöidensä järjettömyyttä, jopa hulluutta. Myös shakkinero Bobby Fischerin elämän myöhemmät vaiheet kertovat hulluudesta vainoharhoineen ja salaliittoteorioineen. On sanottu, että korkea älykkyysosamäärä suojaa jossain määrin hulluudelta. Kun katsoo ulkoapuolen noiden alansa suurmiesten elämän vaiheita, niin eipä korkea ÄO ole suojannut psykoottisuudelta, jopa syvältä hulluudelta. Monet luovuusteoreetikot ovat nostaneet luovien henkilöiden psykoottisuuden lisäksi myös tällaisia luoville yksilöille keskeisiä ominaisuuksia: itsevarmuus, riippumattomuus, originaalisuus, nonkorformismi. Edellisetkin tosin voidaan nähdä psykoottisina piirteinä. Näyttäisi joka tapauksessa siltä, että nerouden ja hulluuden välinen yhteys ei ole pelkkä myytti. Itse olen miettinyt, että miten sellainen ilmeisesti yksilön neurologiaan pohjautuva käsite kuin "hyvin matala ärsykekynnys" tai toisella nimellä "matala latentti inhibitio" selittää luovuutta, neroutta ja hulluutta.