Päivän mietelause, 3 "Se on täytetty." (Willem Dafoe Jeesuksena vuonna 1988)


PÄIVITYS,  16.4.06 klo 9.11



Tietenkään pitkänäperjantaina se ei ainakaan perinteisesti ole vielä "täytetty". En tunnusta mitään uskontoa, mutta kaksi Jeesus-elokuvaa on vaikuttanut - jopa liikuttanut - minua. Päivän mietelause on toisesta niistä, Martin Scorsesen elokuvasta Kristuksen viimeinen kiusaus (The Last Temptation of Christ, 1988). Toinen on Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evankeliumi (Il Vangelo secondo Matteo, 1964), joka palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla 1964 ja josta jopa silloinen paavi antoi kehuvan lausunnon.
Kristuksen viimeinen kiusaus taas sai hyvinkin ristiriitaisen vastaanoton, se on usein käsitetty täysin väärin. Elokuva perustuu Nikos Kazantzakisin teokseen Viimeinen kiusaus (1951), jota itse en ole lukenut.
Elokuvan ensi-iltakierroksella vuonna 1988 esimerkiksi USA:ssa elokuvateatterinomistajia sabotoitiin ja koko elokuvan esittäminen yritettiin kieltää fundamentalistikristityiden toimesta. Osa teatterinomistajista kieltäytyi esittämästä elokuvaa, osiin elokuvateattereista ei päästetty enää katsojia heti elokuvan alussa olevien alkulauseiden jälkeen (jotka ilmoittavat ettei kyseessä ole evankeliumin mukainen elokuva (eli kyseessä ei ole mistään dokumentaariseen otteeseen pyrkivästä  elokuvasta; vaan eräästä potentiaalisesta maailmasta, miten asiat ehkä olisivat voineet mennä)). Scorsese säilytti kohussa henkensä.




Pasolinin kohtalo oli toinen.
Juha Siltanen Kulttuurivihkoissa 8/1982 (elokuvaan Saló liittyen):

"Elokuvan valmistumisen aikoihin, tarkemmin sanoen 2. päivänä marraskuuta Pasolini löytyy Ostiasta, Rooman esikaupungista, pysäköintialueen liepeiltä, murhattuna. Voidaan mainiosti spekuloida erilaisilla asianhaaroilla: mies on kaivanut verta nenästään, puhunut siitä, mistä on ollut puute jne. Mutta oudolla tavalla Pasolini tuntuu astuneen keskelle "Salón " loppukohtausta, ja hän saa osakseen kohtalon, joka tarinan synnyttäjälle kuuluukin."


(Juha Siltanen, Pasolinin Saló eli Sodoman 120 päivää eli St. Michel, Pariisi, 21.6.1982, Kulttuurivihkot 8/82, s. 16-18)




Kolmas vaikuttava Jeesus-aiheinen elokuva on Denys Arcyndin Montrealin Jeesus (Jésus De Montréal, 1989), joka yllättäen palautui mieleeni. Katsoin sen eräässä pienimuotoisessa elokuvanäytössarjassa viime keväänä. Valitettavasti en nähnyt elokuvaa kokonaan; elokuva oli dvd-tallenteena, ja useista yrityksistä huolimatta tekniikka ei toiminut kuten sen pitäisi ja yksi jakso jäi näkemättä (digitaalisissa tallenteissa - kaikkine ylivoimaisine puolineenkin - on olemassa tämä tietty tekninen virheherkkyys analogisiin tallenteisiin verrattuna). Se olisi mukava nähdä uudelleen, kokonaan.


Bob Hoskinsin tähdittämä(?) Pitkä Pitkäperjantai (The Long Good Friday, 1980),  on taas tosin ehkä kevyempää päivän teemaan ainakin jotenkin soveltuvaa elokuva-aineistoa.


Lopuksi on vielä mainittava Eppu Normaalin kaunis ja tunnelmallinen musiikillinen esitys Näin kulutan aikaa vuodelta 1988
("...vietän yksin tämän perjantain, tämän pitkän perjantain").