"Kaikissa vesissä on hukkumisen väri." (Emil Cioran)
 
Synkäksi mieheksi minua on sanottu useammin kuin kerran. Maailmankatsomukseni sen tarkemmin määrittelemättä on filosofinen pessimismi. Autistinen eksistentialisti olen, sen voin sanoa. Psykiatri voisi ahdistua kuunnellessaan minua tarpeeksi pitkään.
 
Ehkä on niin, että Schopenhauer, Beckett ja Cioran olivat elämäniloisia rentoja heeboja minuun verrattuna. Minulle rakas renttukirjailija Charles Bukowski sanoi - tässä tuhannennen kerran toistaen - kaiken olevan pakoa. Välillä kyykkään salilla, vedän maasta, painan kuntopyörää raivopään lailla, hakkaan säkkiä tai kamppailen kehässä. Eskapismin eri muotoja. Sitä on myös musiikki, joskus se on eurotrancea, toisinaan suomi-iskelmää, joskus jotain muuta. Elokuvien katselu on kohdallani myös osin eskapismia. Aloin joitain vuosia sitten pitämään bändipaitoja. Kuten Dion tai esimerkiksi Motörheadin t-paitoja. Se on askeleeni kohti keskiarvoa, valtavirtaa. Ja niin on hyvä.