keskiviikko, 24. lokakuu 2018

Viimeinen roiskaus spermaa

Vanha teksti 2000-luvun ensimmäisiltä vuosilta. Aikaisemmin saamani palautteen vuoksi tässä 

Käyttö- ja lukuohje: Teksti on paikoin hyvin ironista, mikään lause on tuskin sellaisenaan toimintaohje, tai sellaiseksi tarkoitettu, kenelläkään hypoteettiselle tai reaaliselle toimijalle.

 

 VIIMEINEN ROISKAUS SPERMAA

(Muoto on mitä on. Jos et pysty hyväksymään sitä, vetele itseäsi vaikka turpaan. Niin minäkin olen tehnyt, perkele.)

 

 

Asian itsessään näkemisen ja metaforan välinen ristiriita vaivaa minua.

Nyt on paikkasi nauraa.

Ajattelu on luokittelua. Siksi perverssiä.

 

 

 

Charles Baudelaire:

                      "Mitä on rakkaus?

                      Tarve tulla ulos itsestään.

                      Ihminen on palvova eläin.

                      Palvominen on itsensä uhraamista ja prostituoimista.

                      Niin on kaikki rakkaus prostituutiota."

 

 

Eli tosirakkaus on itsensä uhraamista, tosin ilman toivoa rahallisesta korvauksesta. Todellisessa rakkaudessa minä on sulkuihin pantu ajatus, korkeintaan.

 

Ystäväni Dostojevski: "Jotkut näkevät itsekieltäytymisen "rakkauden tähden" vain narsistisena, sisäänpäin kääntyneenä vallantahtona. Ehkä onkin näin. Mutta sekin voi toimia tikapuina. Ei voi hylätä kerralla kaikkea. Pienin askelin voit häivyttää itsesi. Ehkä joskus voit olla prostituoitu – ilman toivetta palkinnosta. Baudelaire on eräässä kohdassa väärässä: se ei lähde "tarpeesta". Rakkaus on itsensä uhraamista ilman tarvetta siihen."

 

 

 

 

1. Teoria, joka hyväksyy aksidentaalisen välttämättömänä pahana, ei eroa olennaisesti terrorismista, jonka strategia on kohdistaa väkivaltaa viattomiin välttämättömänä ehtona "Yleisen Hyvän" vuoksi.

 

2. Naiivin idealismin perustapaus (klassinen) = välitön itsemurha Paratiisiin pääsykeinona. (Myönnän että kliseinen)

 

3. Kyynisen nihilismin perustapaus (klassinen) =  Itsemurhasuunnitelmista luopuminen uskoen, että kuolema tuskin tarjoaa ainakaan mitään parannusta tilanteeseen. (Helvetinpelko ei ole kyynistä nihilismiä. Kauhu ei koskaan kuulu kyynisen alueelle.)

 

4. Keksiä laiva ja kirota sen jälkeen haaksirikot (välttämättömät seuraukset, lieveilmiöt) ei ole ristiriitaista. Eikä edes se, että arvostaa elämäänsä – vaikka se olisi saanut alkunsa raiskauksesta (puhun yleisesti, minut laitettiin alkuun rakkauden eleenä) – ja samaan aikaan on ehdottomasti kaikkia raiskauksia vastaan. Mutta juudaksen kiroamisessa on ristiriita – vaikka juudaksen kiroaminenkin on välttämätön ehto.

 

5. Voimme suhtautua haaksirikkoihin pahoina asioina. Kokonaishyödyn kannalta kuitenkin korkeintaan tilapäisinä tappioina. "Laivan keksijä ei voi olla vastuussa haaksirikoista", kuten on ilmaistu. On selvää, että osa ihmisistä tulee kuolemaan erinäisiin malarioihin, tulemaan saatananpalvojien uhrilampaiksi,  puukolla raiskatuiksi, välttämättömiksi ihmiskilviksi ja sadististen rituaalimurhien uhreiksi. Nämä ovat kuitenkin vain paikallisia haaksirikkoja. Kokonaishyöty on toki positiivinen, suuri osa kuitenkin kokee seesteistä mielihyvää, ekstaattista nautintoa, rakastumisen huumaa, sanoinkuvaamatonta onnea saadessaan olla Jumalan lapsi tai saadessaan kokea syvää rauhan tunnetta. Joka tapauksessa Kokonaishyöty on positiivinen.

 

6. Usein mieli (enkä puhu vain omastani) on toisten mielentilojen suhteen psykopaattinen. On hetkiä, jossa synnytystuskia kokeva äiti kiroaa koko lapsenhankinnan. Toisessa hetkessä sama äiti suhtautuu lapsenhankintaan aivan toisin. Kokonaiskuva on pelkkä kuva, sekin on olemassa hyvin harvoin. Nousuhumala, laskuhumala (Onko ihminen koskaan selvin päin?). Asioiden kiroaminen ja samoihin asioihin turvautuminen. Tajunnan sisäinen psykopatia on ihmisen välttämätön ehto. On unohdettava harmoninen yksi – enkä todellakaan puhu itsestäni. Minä on kattojärjestelmä.

 

7. Monessakin tilanteessa kokonaisuus, joka mahdollistaa tietyt kipupisteet, kirotaan kokonaisuuteen kuuluvien kipupisteiden takia. Voima ja raivo, jolla yksilö kiroaa asian hulluuden ja järjettömyyden, lopulta vie jopa lähelle harmoniaa. Myöhemmin, kauempaa katsottua voidaan ymmärtää kokonaisuutta ja ajatella, että ehkä tietyssä määrässä tuskaa on järkeä. Mutta jos samalla "rationaalisella" asenteella olisi suhtauduttu tilanteeseen tuskan koittaessa, ei ikinä olisi päästy katsomaan "kokonaiskuvaa". Sisäinen järjettömyys on kokonaisuuden ehto. Perusasia.

 

 

 

8a. Juudaksen kiroaminen on välttämätön ehto.

 

b. Jotkut saavat tästä orgasmin. Ristiriidan havaitseminen tuottaa humalatilan, jossa järjestelmä käy liian suureksi ymmärrykselle. Orgasmi lähestyy. Se on: Antautumista elämälle!

 

c. Välttämättömän ehdon kiroaminen on toki tavallaan itsepetosta – tai ainakin jonkin pettämistä. Kun sen tajuaa se voi aiheuttaa epäröintiä. Siirtyminen taas takaisin yhdeksi soluksi (joka toimii itsekkäästi, mutta sen välttämättömään pitemmän tähtäimen eloonjäämisstrategiaan kuuluu myös elimistön kokonaishyöty) käy kuten tunnettua rituaalin kautta. Rituaalin on tietenkin oltava tarpeeksi Vahva.

 

d. Kiroamisen julkinen kieltäminen on osa strategiaa. Osa etikettiä.

 

9. "Sovittamaton ristiriita" on  orgasmin tuottava merkkijono. "Sovittamaton ristiriita" vain korottaa elämän. Se on: "taiteellista". Elämä on ihmeellinen asia. DNA manipuloi laitteiston. Aina ovelampi.

 

10. Aksidentaalinen ei ole tuotettua, toki elämän välttämätön seuraus. Ei-haluttu seuraus. Ehkä se on Jumalan (tai Saatanan)  paikallinen tavoittamishetki. Aksidentaalista ei voi valita, siihen ei voi pyrkiä. Silti se tulee joka tapauksessa.

 

11. Kaikkein hulluimmat – sillä perinteisellä tavalla miten "hullu" määritellään – ovat niitä, jotka pyrkivät totuuteen ja vihaavat ristiriitaa. Mutta usein ihmiset määrittelevät heidät hulluiksi vasta sitten, kun he tietoisesti tai alitajunnan ohjaamana rakentavat illuusion. He ovat heränneet todellisuuteen (kyllä, käytän tätä ilmaisua), mutta illuusiota rakentamalla (esim. heittäen noppaa seuraten Luke Rhinehartin viitoittamaa tietä) he pyrkivät uneen takaisin. Usein yhteisö määrittelee heidät hulluiksi vasta tässä vaiheessa.

 

12. Tila, missä ironia ja lapsen paljas tapa suhtautua maailmaan "paiskaavat kättä" on erä hulluuden tila. Ironia ja "asian hyväksyminen sellaisenaan" limittyvät keskenään ilman että tuloksena on ironinen akti.

 

13a. Hitaat lihassolut kasvavat ainoastaan eksentrisestä liikkeestä.

 

b. Eksentrikko (eksentrikko = vähintään miljoona ihmistä, tarkoitan. Yhteistahto, perkele) yrittää vastustaa.

 

c. Painovoimalaki tekee asiasta tietenkin lopun.

 

d. Onko eksentrikko juudas, muutoksen välttämätön ehto? Sen muutoksen välttämätön ehto, jota pyrkii vastustamaan. Tietenkin.

 

14. Keskitien pop hävittää kuoleman, asioiden väliaikaisuuden, tuskan ja pelon, mutta myös hetken ja vauhdin hurman. Keskitien pop ei ole koskaan ekstaattista. Se on terapiaa saatananpalvontamenoista toipuville. Keskitien pop on lääke (turruttavine vaikutuksineen). Vaikka banaali ja keskitien pop ovat liittolaisia, banaali torjutaan (tottakai banaali on subjektin ominaisuus, mutta silti) aina siellä, missä keskitien pop kuitenkin hyväksytään.

 

15a. Yleensä ihmiset ovat kiintyneitä tuskaiseen välitilaan – tilaan asian ja toiminnan välillä. Symboli on heille tärkeä itsessään. On vaikea katsoa toimintaa, jossa siirretään asia toiminnan asteelle ilman kivuliaita siirtymäriittejä.

 

15b. Asialla on kuitenkin runollinen puolensa, symboli ja "merkitys" ylittävät ne matemaattiset mallit, joita toiminnan mekaniikka tuottaa. Ehkä se on hartautta Asian äärellä.

 

16. Ei pidä paikkaansa, että Suuret Kertomukset ovat kuolleet. Enkä tarkoita edes DNA:ta. Suuri Kertomus on: Kipu. (jokaiselle arvonihilistille: hakkaa itseäsi sukuelimiin)

 

17. Systeemillä (useimmilla) on pisteensä jolloin kivun kestäminen kohtaa lakipisteensä ja endorfiinit ja enkefaliinit katoavat. Kipu tulee.

 

18.  En ole voyeristi. Olen pahoillani kivusta.

 

19.  Ateismini on verrattain paikallista, kivussa minäkin etsin jumalaani.

 

20. Totta toki sekin, että useat saavat kivun ulkopuolisten merkkien todistamisesta voyeristista nautintoa.

 

21. En kuvittele tietäväni kivusta paljon, tiedän vain että se on. Maailmassa on miljoonittain, ehkä miljardejakin ihmisiä jotka tietävät siitä paljon enemmän kuin minä. Useat heistä joutuvat kehittämään uskonnon (osa luopuu siitä), pakenevat katatoniaan, kuolevat tai tulevat hulluiksi. Useissa tapauksissa suku silti pyrkii jatkumaan.

 

22. Vaikuttavaa ja mielenkiintoista on, että alan tutkijat ovat havainneet kauhun olevan suuremman voiman kuin kivun. Vaikuttaa perverssiltä, mutta luonnonvalinnan kannalta asia ei ole niin.

 

23. Ei ole sattuma, että Glenn Millerin Greatest –kokoelman neljä viimeistä raitaa ovat Perfidia, Elmer´s Tune, Moon Love ja Fools Rush In. Temaattinen kokonaisuus, jonka kyseiset esitykset muodostavat on lähes käsittämättömän hieno. Glenn Miller ylitti kitschin.

 

24. Useimmat postmodernistit ja jopa nykyaikaan kyynisesti suhtautuvat onnettomat humanistit ovat kuitenkin ampumatta itseään – tai elävät suhteellisen pitkään ennen sitä. Tai jos tappavat itsensä, uskovat kuitenkin yleiseen hengissä säilymiseen. Usealla taholla pitävät mahdollista maailmanloppua jotenkin huonona asiana. Merkillistä.

 

25. Aistijärjestelmäni on ihmisen järjestelmä. Aistimistani hallitsee, kuten yleensäkin, DNA:n kopioinnin kannalta edullisten ja haitallisten asioiden arvojärjestelmä. Siitä ei pääse irti, ja se on hyvä. Se mahdollistaa edes jonkinasteisen kommunikoinnin. (Pyrin nähkääs kommunikaatioon)

 

26. Sanovat, että elämäni mahdollistaa sen arvostelun. Asiahan on itsestäänselvä. Ja ilman elimistöä ei olisi parasiittejä.

 

27. Taisi olla Philip K. Dick joka kirjoitti jo kuolleesta organismista, joka tietyissä olosuhteissa saakin järjestelmänsä toimimaan niin, että aistiminen on mahdollista taas (synapsit toimintakunnossa jälleen). Kiva tulevaisuudenvisio. POLTTOHAUTAUS!!!

 

28. Mikä on "flashback? Mikä on "tajunta"?

 

29. Pornografiaa on kritisoitu argumentein tyyliin "pornossa nainen (yleensä nainen) esineellistetään tisseiksi, perseeksi ym.". Voi pitää jopa paikkansa. Mutta kuten on sanottu ennenkin: KOKO SUKUPUOLI ON ITSESSÄÄN FETISSI.

 

30. Kuvittele heteronainen, joka menisi naimisiin naisen kanssa. Vaikka laki sen sallisi, se ei olisi yleistä.

 

31a. Laillinen porno tuskin on sen esineellistävämpää kuin elämä yleensä, mutta: Porno voi olla rivoa. Liian esillä. Laskentaa ei tarpeeksi.

 

b. Asiamme haluamme kirkkaiksi, mutta tarpeeksi kirkas repii. Tämä ei toki ole yleisin argumentti pornografiaa vastaan – vaan äsken mainittu.

 

c. Toisaalta joskus monotoninen rytmi on parempi kuin arvoituksellinen matemaattinen kaava. Katsos, se on: flow. (Tästä uskovaiset puhuvat).

 

32. Amerikkalaisen yhteiskunnan nihkeähkö suhtautuminen pornografisiin kuviin ja toisaalta verrattain ihannoiva suhtautuminen väkivaltaa glorifioiviin sankaritaruihin ei ole lainkaan keskenään ristiriitaista. Itseasiassa Amerikka on ihanneyhteiskunta. Geenin kopioinnin kannalta ei pidä järkyttyä väkivallasta, vaan on oltava siihen valmis ja toisaalta on säilytettävä seksuaalisuus ainakin osittain kiellettynä, sen julkinen näyttäminen halveksuttavana. Toki on taloudellista ja järkevää olla liittämättä väkivaltaa liiaksi nautintoon, vaan pikemminkin Tarkoitukseen. Ja ennen kaikkea seksi on säilytettävä ainakin osittain tabuna.  Jotta riittävä transgressio säilyisi.

 

b. Edellinen koskee toki lähinnä "ei-uskonnollisia" (perinteisessä mielessä) yhteiskuntia.

 

33a. Usein puhe on kiroamisen, uloshengittämisen tapainen ulostusliike.

Välttämätön. Sillä ei ole kommunikatiivista tarkoitusta.

 

b. Argumenttini julkituonti – ei itse argumentti – on eräs ulostuksen muoto. Ulostin sen teille.

 

c. Tiedän, ettei argumenttini saa ihmisiä hankkimasta lapsia. Se oli kuitenkin ulostettava.

 

34a. Kaikelle ekstaattiselle on ominaista sisäisen ja ulkoisen vauhdin kovuus

 

b. Paniikki on ekstaasin käänteinen muoto. Vauhti on luja ja tulee ns. "ulkoapäin", minä ei hallitse sitä, vaikka se haluaa hallita.

 

c. Eli: flow. Hahhahhahhahhahhahhahhahhaaaaaaa.

 

35. Tokihan minunkin on myönnettävä, että ihmiset ovat bakteereja nerokkaampia. Ihmiset pystyvät kloonautumaan, bakteerit vain ja ainoastaan jakautumaan.

 

36. On totta, että arvon minkä "halveksinta" ja "kirous" saavat, joutuvat kantamaan liiaksi näiden asioiden sanallisesti tavoitettavat muodot. Mutta siitäkin on pakko päästä yli, on uskallettava huomauttaa aiheettomasta vittuilusta. Raja-arvoa on vaikea vetää, koska paikoin vittuilu kuten kiroaminenkin on terveelle elimistölle välttämätön, lähes hengittämisen kaltainen asia; mutta jos se on aina se on toki poistettava. Tämä ei tietenkään koske minua, koska voimani on niin pieni muuta maailmaa vastaan.

 

37. Russ Meyer, tuo tissigenren Tarkovski, on lähes idolini. Tässä taannoin katsoimme kaverieni kanssa asunnollani elokuvaa nimeltä Supervixens. Kaverini pitävät minua muutenkin kai suhteellisen epänormaalina, mutta nauruni tuodessa kyyneleet silmiini elokuvan seksiä ja väkivaltaa uhkuvissa jaksoissa, aistin heidän reaktioissaan jotain uutta. He kai tavoittivat – tai kuvittelivat tavoittaneensa – minusta jotain aiemmin piilossa pysynyttä todellista hulluutta. Käsittivät aivan väärin. Asiat ovat päinvastoin, ja Russ Meyer, tuo vulgaari ekshibitionisti, tuo elokuvissaan ihmisistä julki piirteitä tavalla johon ei pysty kukaan. Tämä mies on nero.

 

38. Eräät tiedemiehet ovat tulleet tulokseen, että Rooman valtakunnan tuho johtui osaksi siitä, että orjat lakkasivat tuottamasta jälkeläisiä, koska yhteiskunta ei tarjonnut heidän jälkeläisilleen orjuutta parempaa tulevaisuutta. Rooman valtakunnan hallitsijat varmasti olisivat kironneet entistäkin katkerammin jos olisivat tienneet, että hetken – mutta kuitenkin hetken – kuluttua on olemassa operaatio nimeltä keinosiemennys. Tilanne on hedelmällisempi nyt. Enää ei orjien kapina onnistuisi.

 

39. Ekstaasihakuisen elämäntavan vahvin vaihtoehto on autuushakuinen elämäntapa, joka käy usein kiertotien kautta. Uskonnollinen polku on usein autuuden vasta masokismin kautta saavuttava. Mutta se on ekstaasia vahvempi, sillä "Tarkoitus" löytyy. Ja Geenin kopioinnin kannalta ehdottomasti ainakin pysyvänä ratkaisuna parempi.

 

40. Kuten sanottua aksidentaalista ei tuoteta, vaikka se on käytännössä toiminnan välttämätön seuraus. Se on usein kirottava, se on järjestelmän ehto. Mutta ei liikaa. Eikä muisti tai ehdollistumisrefleksi saa olla liian hyvä. Kiroamisaktiin jääminen rappeuttaa järjestelmän.

 

41. Rituaalin on hävitettävä. Ymmärrettävä sen tärkeys. Ehkä valitettavaa, mutta muistin on pysyttävä. Mutta ohjelma on koodattava yhden osan tavoittamattomaksi, palasiksi. Jotta kuva ei olisi liian tarkka. Muistaminen (tallennetun täydellisesti lukeva, mitään uskonnollista lisäämättä) ja näkeminen ei saa koskaan enää tulla. Mutta tämä ei toki ole totaalista järjestelmää vastaan.

 

42. Yksittäinen jälki ei ole vielä mitään, mutta melodia ei voi toteutua ilman sitä. Riitasointu kuten jälkikin on välttämätön ehto. Riitasointu korottaa taideteoksen.

 

43. Tarkoittavat, että haaksirikot tuovat jännitystä laivamatkoihin. Että traagisella ja romanttisella tavalla keskitysleirit korottavat elämän.

 

44. Säröstä valo pääsee sisään. (Leonard Cohen)

 

45. Uhri korottaa elämän. (Uhri on eräs banaalin häivytyskeinoista)

 

46. Kipu on vain tie Jumalan luokse (leibnizlainen näkemys). Mutta liika on liikaa: Munillepotkuja tarpeeksi, niin fertiliteetti katoaa.

 

47. DNA:ni on rikki. Mutta virheeni on todennäköisesti vain muutamassa geenissä. Geneettinen ainekseni ja kulttuurinen perintöni on erittäin suurella varmuudella suunnilleen sama kuin muidenkin. Järjetöntä olisi kuvitella, että edes minä – Geenin kopioinnin reuna-alueiden löytöretkeläinen - kovin helposti voisi löytää sukupuolisesta semiotiikasta vapaan alueen. Se on musiikissakin. Ei toki suoraan, mutta yhä uudelleen tajuntaan pamahtaa mielteitä, joille kuin refleksinä annan määreet "kaunis, alkuperäinen, tavoittamaton." Voiko olla enempää uskonnollinen? Skitsofrenian asteeni on näin ollen jopa keskivertolänsimaisyksilön skitsofreniaa suurempi.

 

48. Siinä määrin olen konformisti ja ennen kaikkea normaali, että humalassa saan nietzscheläisiä piirteitä: EI SITÄ VOI ARVOSTELLA SISÄLTÄPÄIN!

 

b. Nietzschen argumentti elämästä on pelkkä runollinen mielipideväittämä. Elämä vain uusi Jumalan muoto.

 

c. Wittgensteinilta löytyy lähes samanlaista argumentaatiota: "Maailman merkityksen täytyy olla maailman ulkopuolella".

 

Wittgensteinin tapa suhtautua maailmaan kuin lauseisiin on mielenkiintoinen.

Mutta: Vaikka olisimmekin pelkkiä sanoja tai kirjaimia tai niiden osia (ehkä Jumalan ajatuksia digitaalisessa muodossa), emme ole valinneet paikkaamme. Kirjain, vaikka omaisikin tietoisuuden ja lyhyen etäisyyden näkökyvyn (Huu!), ei tietenkään näe koko tekstiä. Huuhaata on silti väittää merkitysten olevan ainoastaan ulkopuolella.

 

d. Mutta ah ehkä sittenkin olen väärässä – niin kuin aina muiden mielestä olen -, ehkä jossain on "piste" jonka jälkeen maailman sisäisistä merkityksistä puhuminen tarkoittaa samaa kuin jos matemaatikko puhuisi numeroiden olevan tajunnallisia olentoja ja kommunikoivan keskenään. AAAAH, Valmiina olemaan olemassa. Sillä ehkä ns. meidän tietoisuutemme suhteessa Suurempaan on kuin numeron kolme tietoisuus suhteessa keskivertoihmisen tietoisuuteen. Paloja Jumalan Nukketalossa.

 

e. "Ole Valmis"

 

f. Ja moraaliset argumentit, jotka kohdistavat väkivallan viattomiin ovat ehkä osa strategiaa. Miksi olen näin tyhmä, miksi emmin: Tottakai on!

 

49. Nautintoni rakenne on perverssi (tuskin Geenin kannalta) lukiessani Christopher Browningin kirjaa Saksan armeijan 101. reservipoliisipataljoonan vaiheista 2. maailmansodassa ja kuunnellessani samaan aikaan Fausto Lealin esitystä "Perché?", joka kuuluu italoiskelmän kautta aikojen parhaimpiin saavutuksiin. Kusipää, joka minäkin olen, saa jotain ahdistavaa nautintoa lukiessani natsien teoista.  Siitä miten "aivan tavalliset rivimiehet" eivät pelkuruuttaan uskalla uhmata esimiehen käskyä ampua juutalaiset. Tämänkaltainen perverssiys on toki ihmislajille yleistä. Mutta, vittu minä vihaan natseja – vaikka olen kusipää, niin en perkele ole das Man. Jumalauta, en olisi ampunut.

 

50. Vaikka emme valitse itseämme, emmekä usein edes pyrkimyksiämme (olemme geenilaivoja, kuten Dawkins asian ilmaisee) on meillä jonkin verran vapaata tahtoa. Itsensä valitseminen on tietenkin mahdotonta, jumalallinen ilmiö. Mutta meillä on tietyssä rajoissa vapaa tahto tehdä koneistollamme mitä teemme. Olin 17 ja uskoin asioiden ennaltamääräytymiseen, kävelin ostoskeskuksen katuja ja mietin mitä jos pudottaisin tuon miehen oikealla koukulla? Tekonihan ovat kuitenkin ennaltamäärätyt. En lyönyt. Vaikka valintanikin olisi ollut ennaltamäärätty: On parempi että asiat on määrätty niin, että ne ovat hyvin (toinen asia on, onko viattoman miehen lyöminen väärin – se ei kuulu tähän).

Ei pidä suggestoitua atomien asennosta, ja antaa sen määrätä. (Sekin on toki valinta, helvetin huono valinta).

 

51. Usein välttämätön aines on kiroamisen kohde. Mutta välttämättömän aineksen kiroaminen on myös välttämätöntä. Moni uskonnollinen ihminen (useimmat loogiset postpositivistit ja vulgaarimaterialisteiksi itsensä määrittävät teoreettisen fysiikan professorit lasketaan myös) saa tästä orgastista nautintoa.

 

b. Mutta pelin nyrkkisääntö on: Kukaan pelissä oleva ei hyväksy pelin olemusta.

 

c. Toisin sanoen harvat käsittävät pelin olemuksen. Mutta, nekin jotka käsittävät, joutuvat pelaamaan ainakin jonkin aikaa.

 

 d. Masokisti nauttii kivusta (toki on myönnettävä sekin, että "masokismi" on usein nimenanto asioille joiden havainnoinnin erottelutarkkuus on huono. Nähdään vain sumeana kokonaisuutena. Eli "masokismi" ei usein ole masokismia, eli todellista kivusta nauttimista.) Mutta todellinenkin MASOKISMI – PAINOTAN NIMENOMAAN NAUTINNOLLISTA PUOLTA, johon sana "masokismi" pohjimmiltaan viittaa – ON PAIKALLINEN TILA. Suhde joka on totta masokismissa (siis vasta masokismissa, PUHDAS KIPU EI OLE MASOKISMIA), on eri tila kuin kipu. MASOKISTI EI AJA KIPUA KOKEVAN ASIAA. Masokisti nauttii kivusta.

 

e. Kipu voi korottaa ja riitasointu kohottaa taideteoksen. Mutta silloin kun ainoastaan riitasointu näyttäytyy ilman siitä saatavaa tyydytystä, kaikki ovat olevinaan riitasointua vastaan.  Useimmat luottavat Tarkoitukseen ja unohtavat tämän.

 

52. Näyttää siltä, että myös kyynisyys on elämän asialla. Negatiivisen välttämätön nielemis/sulattamis/ulostamispiste, jonka jälkeen hermojärjestelmä on elämän kannalta jälleen parempi.

 

53. Totta kai on etäännytettävä. Laitettava osa itsestä katatoniaan – hiljaiseksi, keskittyneeksi, mutta liikkumattomaksi. Dopamiinien noustessa palauttaen mieleen totuuksia tyyliin "Elämä on emergentin laskennan muoto, joka syntyi kaaoksen rajoilla" (Claus Emmeche: Tekoelämä). Huumaustilanne auttaa asiassa ratkaisevasti, emmehän ole jumalia.

 

54. Tietysti myös analysointi on eräs perversion muoto –  elämälle vieras ilmiö (tosin laskennan ja eloonjäämisen totaalisen automatisoinnin koittaessa vanhanaikainen käsitys). Kuten jumalakin, analyysi on hallinnan ja paon muoto.

 

b. Transgressio ei ole perversiota. Ainakaan Järjestelmän kyseenalaistavassa mielessä.

 

55. Liukuminen tarkoittaa hallinnan asteen merkittävää pienenemistä. Uskonto toimii parhaimmillaan ihanana liukumisen muotona . Kontrolli siirtyy Jumalalle ja Jumalan tehtävänä on toimia hallinnan muotona.

 

56. Eräs henkilö sanoi minulle kerran: "Tapa itsesi." Vastasin: "En. Ainakaan vielä." Perustelin itselleni vastaustani sillä, että argumenttini ei ollut vielä julkinen. Mutta ehkä se oli tekosyy. Kai olen hengissä siksi, että on saatava Geenit kopioitua. Ulkopuoliset tarkkailijat (joitakin perkele on) pitävät asiaa tietenkin itsestäänselvänä. Mutta vaikka sen näenkin, asian lopullinen tajuaminen on tietenkin vasta edessä.

 

57a. Pienempänä vihasin Karman lakia. En ymmärtänyt sitä, että jos A tappaessaan B:n kiduttamalla joutuisi kuitenkin vastuuseen teostaan. Jos vain hän täyttäisi Karman lain. Eli molemmat, A sekä B joutuisivat kärsimään Karmaa toteuttaessaan. Sitten sain vihiä Hegelistä. Pian kaikki oli selvää.

(Haaksirikot tai edes juudakset eivät ole ongelmia vaan pseudo-ongelmia – kuten Antero Vipunen)

 

b. Ei ole merkityksellistä jos et pysty ratkaisemaan yhtään ongelmaa Antero Vipusen kirjasta.

 

c. Hegelillä on vastaus.

 

58. Esitän tässä viimeisimmän pseudohaiku-runoni:

Tahtoisin olla

Nelly Furtado

En vain ole. Perkele!

 

59. Vaikka olisin maailman hulluin/+pahin olento se ei ole loogisesti pätevä argumentti omaani vastaan.

 

60. Ajatella, vaikka nykykäsityksen mukaan maailmankaikkeuden energian kokonaismäärä on nolla, syntyi ilmiö nimeltä elämä. Kuten Paul Davies asian ilmaisee: "Elämä on liian hyvää ollakseen totta."

 

61. Geenin kopioinnin kannalta menestyksekkäiden strategioiden eräs lieveilmiö (?), ehkä sairauskin - ehkä jopa sir Richard Dawkinsinkin mielestä - on tuska itsetarkoituksena .  Siis ei oma. Saavutaan jalon ja viattoman ruumiillistamiseen ulosteiden kanssa välittömään kontaktiin ja totaalisen alistamisen – ei toiminnan, "yleisen edun" välikappaleeksi – vaan olennaiseksi objektiksi.

 

62. Havaiten ongelma välttämättömän aksidentaalisen aineksen väkivaltaisuudessa. Vastauksena tähän ehdollistaen asiat uudelleen, ei välttäen vaan lopulta pyrkien aiheuttamaan kipua.

 

63. Moraalin korkein aste on tietenkin samurain itsensä valitsema tie Helvettiin,  mutta "heittäytymisen" korkein aste on jumalan/elämän edessä heittäytyä alasti korkeista rakennuksista (En tarkoita WTC:n tapahtumia. Järkytyin niistä.) luottaen siihen, että jumala ottaa kiinni. Ilman pelkoa, mutta alasti kivulle mahdollisimman alttiina.

 

64. Vaikka analogia Sören Kierkegaardin tekstien abstrakteihin vertauskuviin voi jollain tulla mieleen, tarkoitan kuitenkin todellista hyppäämistä. Kipu on konkreettinen asia. Ei pelkoa kivusta tai

EI                                                             AINAKAAN                                            SUOJAUSTA.

Heittäytyminen, aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaahhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhHHH

HHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH!!

 

 

65a. Kyberneettisen DNA:n (sis. sekä ohjelmiston että laitteiston) nerous: "Kaikki oli vain tätä varten".

 

b. Katarsis on ulostuslinja, jonka jälkeen optimismi luonnistuu helpommin. Senhän me tiedämme. Mutta ah, emme tienneet että se onkin päämäärä!

 

c. Meille syötettiin vain siksi, että saisimme oksentaa. Ja kokea katarttisen orgasmin, joka muuten ei olisi mahdollinen.

 

 

tiistai, 4. syyskuu 2018

040918

 
 
Ei tullut tänä kesänä sitä paria markkaa maastavedosta. 200 kiloa ei tullut edes vyöllä, sen jälkeen tuli kyllä ilman vyötä 3x180 pysäytyksillä. No, ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa sitten. Ylimääräistä painoa olen kesän aikana kerryttänyt lahjakkaasti. Lahjoja nimenomaan tähän lajiin minulla on. Kuvio on ollut usein tämä, lihon parissa kuussa 10 kiloa. Paino jumittaa ja aikani sen kanssa tuskailen. Sitten saan otteen niskastani ja pudotan painon takaisin 2-3:ssa kuussa, viime vuosina siihen on mennyt kyllä enemmän aikaa. Paino-ongelmia on ollut pitkään. 2000-luvun alussa tosin pidin reilut kolme vuotta itseni käytännössä alle kympin rasvoissa. Treenasin keskimäärin tunnin ehkä puolitoista päivässä, punttia ja kamppailulajeja. Söin proteiinijauhetta, sekavihanneksia ja usein aamulla puuroa, siinäpä ne ruoat pääasiassa. Toisaalta ryyppäsin säännöllisesti, siitä ne puuttuvat kalorit.  Ehkä tämä nykyinen ylipainoni on pysyvää, aika näyttää. Mutta se siitä.
 
 
Osin lisämassan turvin tein viime perjantaina etukyykkyennätykseni, 130 kiloa hyvän uuden vyöni kanssa. Syvä etukyykky. Olen tuon nostanut aiemminkin huonommalla vyölläkin, mutta kyykky ei ollut niin syvä.
Vuoden eräs tavoite oli tehdä turkkilainen ylösnousu 28:lla kilolla. Se meni heinäkuussa vasemmalla ja oikealla kädellä. Tavoite saavutettu. Penkkidipissä 4x110. Painot alkavat olla siinä niin suuret, että ne on vaikea asetella reisille niin, etteivät polvet olisi vaarassa. Normidippiä olkapäät eivät kestä.
 
Treenimusiikista, nyt kuuntelen Pet Shop Boysia ja menee se treeneissäkin. Soittolistallani on viime aikoina ollut mm. Motörheadia. Mutta puhtaista treeniin sopivista levyistä - albumeista - on nostettava esiin Metallican debyytti Kill ´Em All ja Guns N´ Rosesin debyytti Appetite For Destruction (sivumennen on sanottava, että en pidä siitä levynkannesta, joka alunperin piti olla Appetiten kansi ja jonka levy-yhtiö Geffen fiksusti päätti olla ottamatta kanneksi).
 
Lukenut olen kaikkea joutavaa ja vähemmän joutavaa. Sami Pihlströmiä, Rolf Dobellia, Graham Priestin Logiikka-teoksen, Max Ryynäsen Elokuva, rakastettuni, Mika Nyyssölän Treeniatlaksen, Matti Salmisen teoksen Erno Paasilinnan kirjallinen elämä (Totean tähän Paasilinnan asemasta muuhun maailmaan, riita maailman kanssa erään myöhäisen kirjansa otsikkoon viitaten, vaikuttaa laajassa kuvassa pilkunnussinnalta. Mieleeni tulee jälleen Isaac Asimovin Säätiö-trilogiassa ollut tapaus: Kaksi nuorisojengiä on riidassa keskenään. Toinen jengi ajaa päänsä vasemman puolen kaljuksi, toinen jengi oikean. Ja se on keskinäisen yhteenoton, riidan ja väkivallankin peruste).
 
Pitäisi ehkä lukea John Miltonin Paradise Lost. Ehkä se on fatalistista paskaa, ehkä se on kaiken arvostuksensa ansainnut teos. Lue ja tiedä.
 
Leffoja olen taas katellut. B-leffoja ja ei niin B-leffoja. Tänä yönä voi olla, että taas on Rambon (2008) paikka.
 
 

lauantai, 18. elokuu 2018

Ilman Adolf Hitleriä emme olisi tässä

Ensiksi:

Mielestäni Adolf Hitler on ihmiskunnan historian pahimpia ihmisiä ja kärsimys, jota hän välittömästi ja välillisesti aiheutti on suunnatonta.

 

 

Hitlerin vaikutus maailmanhistoriaan on poikkeuksellisen suurta. Niin suurta, että ilman Hitleriä tuskin olisin syntynyt - tai sinä, joka tätä luet, olisit syntynyt. Sen lisäoletuksen teen, että olet syntynyt Suomessa ja jälkeen toisen maailmansodan. Nämä ovat mielestäni riittävät edellytykset väitteeseen, että ilman Hitleriä emme olisi tässä. Tai ilman Stalinia, Leniniä, Jeesus Kristusta, Muhammadia.

Nähdäkseni siinä ei ole ristiriitaa, että hyväksyy edelläolevan todeksi, pitää Hitlerin olemassaoloa - että hän oli ja eli - pahana asiana ja sitä, että itse elää, on syntynyt tähän hitlerinjälkeiseen maailmaan, hyvänä asiana.

 

 

.

tiistai, 31. heinäkuu 2018

Alfred R. Mele ja tahdonvapaus

"EEG:n alku, ensimmäinen puolikas, vastaa intentiota edeltävää tekijää eikä intentiota itseään." (Alfred R. Mele Libet´n kokeesta)

 

 

Alla ote kääntäjä Lauri Snellmanin esipuheesta (Mele 2016, 11-12) Alfred R. Melen teokseen Onko vapaa tahto illuusio? (2016, alkuteos A Dialogue on Free Will and Science, 2014). Mele jaottelee vapaan tahdon 92-, 95-, 98-oktaaniseen ja dieselvahvuiseen vapaaseen tahtoon.  Melen mukaan ihmisillä on ainakin 92- ja 95-oktaaninen tahdonvapaus.

 

 

92-oktaaninen tahdonvapaus
 
Toimija tekee päätöksen harkiten tietoisesti saamaansa informaatiota, häntä ei manipuloida tai pakoteta vaikkapa aseella ja hän pystyy toteuttamaan päätöksen.
 
 
95-oktaaninen vapaa tahto 
 
lisää 92-oktaaniseen vapaaseen tahtoon syvällisen avoimuuden eli indeterminismin: luonnonlait ja maailman tila jättävät avoimeksi useita vaihtoehtoisia päätöksiä. Jos syvä avoimuus eli indeterminismi pätee, niin minulla on tätä kirjoittaessani ja tilanteen alkuehtojen valossa mahdollista päättää joko hakea itselleni kuppi kahvia tai päättää olla hakematta sitä.
 
 
98-oktaaninen vapaa tahto
 
liittää 95-oktaaniseen vapaaseen tahtoon ei-fysikaalisen sielun: luonnonlait tarjoavat järkevälle päätösentekijälle useita vaihtoehtoja, ja toimijan ei-fysikaalinen sielu saa aikaan valinnan eri vaihtoehtojen välillä. 
 
 
Dieselvahvuinen vapaa tahto
 
taas on agenttikausaliteetin ja 95-oktaanisen vapaan tahdon yhdistelmä. Agenttikausaaliteetti on syysuhde, jossa toimija saa teon aikaan tavallisesta tapahtumien välisestä syysuhteesta poikkeavalla tavalla. Ajatellaan vaikka, että toimijana päätän hakea kahvia. Tällöin persoonani saa aikaan sen, että haen kahvia. Tämä syysuhde on lisäksi jotain aivan erilaista kuin aivoissani tapahtuvat muutokset. 
 
(kääntäjä Lauri Snellmanin esipuheesta (2016, 11-12))
 
 
 
Libet´n koe 
 
Benjamin Libet lienee monelle tuttu, joten en mene häneen tässä tarkemmin.
Tässä kaksi huomiota Libet´n kokeesta:
 
 
1. Koehenkilöt pystyvät kieltäytymään toteuttamasta halua (eräänlainen veto-oikeus), vaikka sillä onkin taustansa puoli sekunti aikaisemmassa aivotoiminnassa.
 
 
2. Koehenkilöitä ohjeistetaan olemaan spontaaneja (vertaa tietoinen harkinta).
 
 
 
Tämän maailman samharrisit ja mikkoputtoset eivät usko vapaaseen tahtoon. Ratkaisu (tai itse asiassa puttosia mukaillen se ei edes ole ratkaisu, vaan "toimijan" aivokemian ja ympäristön välttämätön seuraus) näkee ihmisen häntä perustavampaa laatua olevien fysikaalisten ilmiöiden marionettina. Tällainen uskomus - ja sen seurauksena, väitän, marionettimainen käytös - johtaa mielestäni valitettavan helposti Stanley Milgramin kuuluisan sähkösokkikokeen tuloksiin. Ihminen toteuttaa häntä "korkeammalta" taholta tulevia mahdollisesti tappavia käskyjä. Syvää vastenmielisyyttä kokien, mutta silti totellen.
 
Toisaalta uskottaessa determinismiin tai jopa fatalismiin voi päätyä aivan vastakkaiseen näkökulmaan. Kalvinistien mukaan kaiken alkusyy jumala on tiennyt jo aikojen alussa mitä jokaikinen maailmaan syntyvä ihminen tekee kaikissa elämänvaiheissaan.
 
Eli jumala tietää sen että esimerkiksi tulevaisuudessa syntyvä herra X päättää/"päättää" olla uskomatta jumalaan. Tai herra Y tulee uskomaan jumalaan. Kaikki on päätetty jo aivan alussa. Kalvinisti kuitenkin tekee lähes kaikkensa näyttääkseen maailmalle/jumalalle/itselleen, että hän on jumalan valittu. Eli ei ratkaise asiaa niin, että mitäpä minä tässä rimpuilen, kaikki on päätetty jo alussa. Sinänsä kalvinistien ratkaisuja tarkastellessa on irrelevanttia se, onko jumalaa todella olemassa ja onko uskonto Dawkinsia mukaillen mielen virus vai ei (mielestäni Dawkins on oikeassa, uskonto on eräänlainen mielen virus).
 
Tämä on erittäin mielenkiintoinen kulma fatalismiin. Puttoset toimivat toisin. Luulen, että fatalismiin tai vain determinismiin uskominen johtaa enemmissä määrin puttosmaisiin kuin kalvinistisiin ratkaisuihin/"ratkaisuihin". Sääli.
 
 

lauantai, 16. kesäkuu 2018

Teodikean ongelma

 

Alkulause: kirjoitin tämän parikymppisenä, vuoden 1995 lopulla tai alkuvuodesta 1996. Ehkä siksi on nähtävissä tietty ajoittainen poleeminen ote. Pääosin lienen mielipiteissäni pysynyt samana, vaikka moni asia on kohdallani muuttunutkin. 

 

TEODIKEA

 

Ensiksi todettakoon, että filosofian historiaan on päässyt kyllä kaikenlaisia paskavarpaita (ilmaus alunperin jalkapallosuuruus Franz Beckenbauerin), johtuen osittain kristinuskon asemasta länsimaisessa kulttuurissa.

 

 Teodikea-ongelma (ote filosofian alkeisoppikirjasta Filosofia Prima)

 

"Teologinen" kysymys: Kuinka maailmassa voi olla niin paljon pahaa, jos sen on luonut kaikkihyvä ja kaikkivaltias Jumala. Jos hän on kaikkihyvä, hän tahtoo hävittää pahan maailmasta. Koska maailmassa on kuitenkin pahaa, hän ei siis joko ole kaikkihyvä, koska hän ei ole tahtonut hävittää pahaa, tai hän ei ole kaikkivoipa, koska hän ei ole sitä pystynyt tekemään.

 

Leibnizin mukaan on kolmenlaista kärsimystä, pahaa. Metafyysinen kärsimys aiheutuu luodun maailman ja elämän rajallisuudesta ja ilmenee mm. siinä että kaikki kuolevat. Fyysinen kärsimys koetaan tunteissa kipuna, jolla on kuitenkin mielekkyytensä, sillä se kertoo vaaroista, ja samalla kipu mahdollistaa ilon tajuamisen. Sekä fyysinen että metafyysinen kärsimys kuuluvat luotuna olemiseen, sillä ihminen ei ole Jumala, ikuinen. Ne eivät voi siis olla teodikean ongelma. Teodikeaan liittyy ns. moraalinen kärsimys, joka perustuu siihen, että ihminen on vapaa valitsemaan ja että hän valitsee väärin eli tekee pahaa.

Miksi sitten Jumala loi ihmisen olennoksi, joka voi langeta. Koska Jumala halusi luoda jotain eläimiä ja koneita korkeampaa. Maailma, jossa ei olisi vapaata tahtoa, ei olisi kovin hyvä maailma. Mutta vapaus itsessään on niin arvokasta, että maailma, jossa on vapautta on parempi kuin maailma, jossa sitä ei ole.

Siispä Jumala loi parhaan mahdollisen maailman, tämän meidän maailmamme, jossa ihmisarvoon kuuluu vapaus. Siksi tämä maailma ei ole paras, koska täällä on pahaa, mutta paras mahdollinen, koska olemme vapaita.

 

 

 

 

KRITISOIN LEIBNIZIA:

 

1. Miksi olento, joka voi langeta on korkeampi kuin eläin tai kone?

 

2. Maailma, jossa ei ole vapautta, ei olisi kovin hyvä maailma. Miksi? Vapaus on tämän maailman, joka Leibnizin tunnustaman kristinuskon mukaan on jumalan luoma, ehto. Taas voimme palata peruskysymykseen vapaudesta: Mitä on vapaus? Olemmeko vapaita: olemmeko saaneet vapauden valita synnymmekö vai emme, kuolemmeko vai emme, millä tavalla, olemmeko valinneet ympäristömme, elinolosuhteemme, hallituksen, lait(ehkä suurena joukkona, demokratiahan on pahimmillaan sitä, että enemmistö päättää mitä yksilölle tehdään, yksilöä ja vain häntä koskevassa asiassa) ja olemmeko valinneet tämän maailman? Ja vaikka olisimme valinneet nämä kaikki, saammeko valita nyt toisin?

Jos ajattelemme jumalan kaikkivaltiaana, hänhän voisi taata kaikelle olevaiselle maksimaalisen nautinnon, hyvän olon ilman kyllästymisen turruttavaa vaikutusta. Miksi ilon kokeminen vaatisi tuskaa? Eihän sen pidä olla jumalalle mahdotonta? Miksi sen pitäisi olla kivi, jota hän ei pysty nostamaan?

Vapaus on tämän maailman elinehto, mutta kuka käski luoda tällaisen maailman?

 

3. Vaikka vapaus valita paha olisikin hyvä asia, onko vapaus valita paha itsessään niin arvokasta, että maailma ilman sitä olisi huonompi?

Uskoisin, että fiktiivisen hahmon Amerikan Psykon Patrick Batemanin uhrit voisivat olla toista mieltä.

 

 

 

4. Jos maailma vaatii ihmisen vapaan tahdon valita, myös väärin, ollakseen täydellinen, niin mitä sanomme tästä:

 

Eihän taivaskaan (TAIVAS, kristinuskon mukaan paratiisi, jossa vallitsee täydellinen olotila, sinne pääsevät ne, jotka uskovat Jeesus Kristukseen Jumalan poikana, ja uskovat jumalan kaikkihyvyyteen) voi olla täydellinen, jos siellä ole vapautta valita hyvästä ja pahasta. Ja jos siellä on vapaus valita näistä, on itsestäänselvää, että siellä täytyy olla hyvä ja paha, joista valita. Ja jos ajatellaan, että ihminen(joka on pohjimmiltaan, jos ei paha, niin ainakin helvetin itsekäs) ei enää kantaisi itsessään minkäänlaista pahuutta päästessään taivaaseen, niin olisiko hän enää sama ihminen, eikö hän olisi menettänyt aimo annoksen minuuttaan. No, tuo nyt ei ole edes kovin olennaista.

Mutta jos on ainoastaan vapaus valita, mutta ei hyvää ja pahaa, joista valita, ei ole valintaa. Ja jos ei ole ns. pahaa eikä valintaa taivas on näinollen Leibnizin logiikan mukaan vielä huonompi paikka kuin tämä maailma.

 

Tietenkin joku voi sanoa että Saatana (kristinuskon mukaan pahan alkuperä) ei ole taivaassa ja siten siellä ei ole pahuutta. Tähän voi esittää vastakysymyksen: Miksi Saatana on sitten tässä maailmassa?

Joku voi vastata tähän: Siksi, että jyvät erotettaisiin akanoista tai toisinpäin, niin että paljastuisi kuka seuraa Jumalaa (mutta miksi se olisi edes olennaista) ja muut joutuisivat helvettiin. Mutta tämä ratkaisu olisi helvetin julma.

Joku voi vielä esittää, että kaikki pääsisivät "kristittyjen taivaaseen", mutta siinä ei ole vastausta siihen miksi ylipäätään tarvitaan nykyisenlainen maailma.

Joku voi jälleen esittää, että tämän maailman tuska mahdollistaa taivaan kokemisen mahdollisiman täydellisenä (hyvänä).

Eli tämän maailman kärsimys on optimaalista taivasta ajatellen.

 

Mutta minulle ei vieläkään valkene, että miksi iloa ei voisi tajuta, tai ennenkaikkea kokea ilman kärsimyksen tajuamista tai kokemista.

Ihminen ehkä (hyvin suuri ehkä) on rakennettu niin, mutta se ei itsessään tarkoita sitä, että se olisi jonkinlainen universaali laki, tai että sen pitäisi olla.

Ja jos kärsimystä täytyy olla nautinnon kokemiseksi, miksei myös kärsimys edellytä nautinnon kokemista. Eli voidaan ajatella, että maailmassa on optimaalinen annos nautintoa, jotta kärsimys koettaisiin maksimaalisena, ja kristinuskon mukaan (ainakin joidenkin kyseisen uskonnon edustajien mukaan) suurin osa ihmisistä menee helvettiin, joten siellä koetaan kliimaksi.

 

 

 

LISÄÄ KRITIIKKIÄ LEIBNIZIN TEORIOITA KOHTAAN

 

 

Leibniz: Metafyysinen kärsimys aiheutuu luodun maailman ja elämän rajallisuudesta ja ilmenee mm. siinä että kaikki kuolevat. Fyysinen kärsimys koetaan tunteissa kipuna, jolla on kuitenkin mielekkyytensä, sillä se kertoo vaaroista, ja samalla se mahdollistaa ilon tajuamisen.Sekä fyysinen että metafyysinen kärsimys kuuluvat luotuna olemiseen, sillä ihminen ei ole jumala, ikuinen.

 

Minä:

1. Kritisoimatta lainkaan kuolemaa subjektiivisessa mielessä, sillä joku osa minusta on ehkä hieman optimisti ja uskoo, että tämä paska loppuu kuoltuani (kun taas toisaalta joku muu osa on sitä mieltä että sama paska jatkuu tai pahenee), kritisoin sitä että on luotu maailma, jossa metafyysinen kärsimys on mahdollista (vaihtoehtojahan olisi ollut).

 

2. Periaatteessahan kivun pitäisi kertoa vaaroista, mutta käytännössä monien vaarojen toteutumisen ja lihaksi tulon (heh,heh) syynä on kipu.

 

Ajatellaanpa että ihminen, oli hän sitten 25-vuotias mies tai eläkeläismummo, joutuu väkivallan uhriksi, saa nyrkin päähänsä. Hän ei menetä tajuaan, mutta kokee kipua, suurta kipua, ainakin omasta mielestään. Kivun pitäisi varoittaa vaaroista, mutta monesti se lamaannuttaa ja näin ollen väkivallan uhri on altis entistä suuremmille vaaroille.Voi hyvinkin käydä niinkin, että tulee pari kaveria jatkoille, ja pää potkitaan tohjoksi ja uhri voi kuolla (se voi olla toki paljon parempi kuin maata esim. happikoneessa lopun elämänsä, mutta tappo/murha/kuolemantuottamus on aina raaka suvereniteetin loukkaus), tai saada vakavan aivovaurion tai saada ainoastaan kolauksen itsetuntoonsa.

 

3. Leibniz: Sekä fyysinen ja metafyysinen kärsimys kuuluvat luotuna olemiseen, sillä ihminen ei ole Jumala, ikuinen.

 

Vaikka ihminen ei olisi jumala eikä ikuinen, niin miksi piti luoda tyyppi, jonka olemiseen kuuluvat metafyysinen ja fyysinen kärsimys?

 

Minkä helvetin takia?   ...Sen juuri.

 

LISÄÄ KRITIIKKIÄ

 

Jos todella olisi niin kuten eräät puolustelevat kristinuskoa, että helvettiä ei olekaan, tai kukaan ei ainakaan sinne joudu. Ja nämä samat henkilöt puolustelevat maailman kärsimystä sillä, että se mahdollistaa taivaan kokemisen täydellisen hyvänä.

Miksi sitten toiset kärsivät enemmän kuin toiset, toisten elämä on tragediaa toisensa perään, kun toinen kuolee vain vähän kärsineenä tai syntyy kuolleena? Miten he, jotka syntyvät kuolleena saavuttavat sitten sellaisen kokemuksen kärsimyksestä, että voivat tuntea taivaan täydellisen hyvänä?

Eikö näinollen kristinusko joudu laajentamaan perinteistä oppiaan inkarnaation suuntaan, että tarvittava kärsimyksen tiimalasi täyttyisi, jos ei yhden, niin useiden elämien aikana. Vai eivätkö he, jotka syntyvät kuolleina, pääse taivaaseen? Tai kaikki ne, jotka eivät kärsi tarpeeksi?

 

Ja kuka kärsii tarpeeksi? Kun on olemassa tosielämän patrickbatemanien uhreja, niin eikö muiden taivaassaolevien ilo ole heihin nähden vajavaista. Ja myös absoluuttisesti vai täytyykö kaikkien käydä läpi heidän kohtalo, jos ei tässä niin ehkä edellisessä tai tulevassa elämässä? Sitähän se vaatii, elämiä, ja tuskaa. Vai onko niin, että ihmiset muuttuvat ennen taivaaseen astumista jonkinlaiseksi yhtenäiseksi massaksi, joidenka kärsimys saa uuden ulottuvuuden, eikä kaikkien tarvitse olla patrickbatemanien uhreja. Joka tapauksessa joidenkin täytyy kärsiä, jos ei aivan helvetillisesti, niin puhekielenkäytön mukaan helvetisti.

Hiukan vielä vapaudesta: kuinka moni kristitty vanhempi antaa lapsen tehdä vapaasti mitä haluaa. He asettavat sääntöjä näiden "omaksi parhaaksi". Kuinka moni "hullu" joutuu laitokseen, näiden "omaksi parhaakseen". Miten tämä sopii yhteen kristityn maailmankuvaan, jossa jumala antaa ihmiselle "vapauden" kävellä helvettiin?

 

 

LISÄÄ: Ehdottoman vapauden edellytys on itsensä luominen. Vapaan yksilön alkuperä ei ole hänen itsensä ulkopuolella. Jos ihminen on vapaa – syy itselleen, jumalan kaltainen - Jos ihminen on vapaa, jumalalla ei ole osuutta asiaan. Ja jos jumalalla ei ole osuutta asiaan, miten voidaan perusteella maailman ja ihmisen rakennetta jumalan valinnoilla?

 

Saatana on joidenkin oppien mukaan jumalaa vastaan kääntynyt enkeli.

 

Onko ihminen osa jumalaa, osa joka hakee autonomiaa? Silti; jos näin on: ihmistä ei ole ilman jumalaa. Ihminen tarvitsisi jumalan, josta syntyä.

 

Voidaan ajatella, että jumalan valinta on puuttumisen poissaoloa. Kun ykseydestä irtoaa soluja "ykseys" antaa niiden mennä ja toivoo, että itsensä luoden se valitsee  "Jumalan Valtakunnan" uudelleen.

 

Onko jumala täydellinen, jos osa siitä valittaa osaansa ja pyrkii irtautumaan? Ei.