Alla pseudohaikuni kesältä 2000:
Androgyynihullumies
riehuu sateessa
nurmi on vielä
torstai, 12. marraskuu 2026
121126
tiistai, 10. marraskuu 2026
Rocky (John G. Avildsen, 1976)
Rocky Balboa (Sylvester Stallone) ottelee pieniä rahapalkkioita vastaan melko heikkotasoisissa nyrkkeilyotteluissa ja tienaa pieniä summia rikollispomon velanperijänä, tosin suhteellisen humaanina sellaisena. Hallitseva nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari Apollo Creed (Carl Weathers) päättää kokeilla jotain uutta Yhdysvaltain 200-vuotisitsenäisyyspäivän lähestyessä. Hän antaa mahdollisuuden tuntemattomalle kyvylle, ja valinta osuu philadelphialaiseen tusinanyrkkeilijä Rocky Balboaan.
Paulie (Burt Young) on Rockyn ainakin lievästi alkoholisoitunut kaveri ja Rocky on kiinnostunut Paulien siskosta Adrianista (Talia Shire), hiljaisesta ja ujosta lemmikkieläinkaupan myyjästä. Rockyn valmentaja, yli seitsemänkymppinen Mick (Burgess Meredith) on tavallisestikin aika ankara ja vihaiselta vaikuttava mies, mutta kun hän moittii Rockya Rockyn oman elämänsä tuhlaamisesta, kun lähti velanperijäksi, on puheessa syvyyttä. Mick alkaa kuitenkin treenauttamaan Rockya tulevaan suurotteluun ja samoihin aikoihin Rockyn ja Adrianin suhde kehittyy orastavaksi rakkaudeksi. Tiukan harjoitusohjelman myötä Rocky saakin itsensä tikkiin, ehkä parhaimpaan kuntoonsa koskaan.
Viimeisenä iltana ennen ottelua, ennen nukkumaanmenoa Rocky Rocky tajuaa, ettei hänellä ole mahdollisuuksia, maailmanmestari Apollo Creedia vastaan. Creed on aivan eri tasolla. Rocky sanoo rakkaalleen Adrianille, että jos hän pystyy ottamaan täydet erät maailmanmestari Creedin kanssa, seisomaan omilla jaloillaan pystyssä kun kongi soi 15 erän jälkeen ottelun päättymiseksi, hän tietää ensimmäisen kerran elämässään ettei hän ole vain kuka tahansa lähiöpummi.
Tämä on eräs elokuvan avainkohtauksista, ehkä jopa kaikkein tärkein. Ja vaikka Adrian on nainen ja Rocky monella tapaa hyvin perinteinen mies, ei täysien erien ottaminen (going the distance) - pystyminen tähän (johon kukaan muu ei ole maailmanmestari Creedin kanssa pystynyt) - ole niinkään miehuuden osoittamista naiselleen, kuin jotain syvempää. Rocky haluaa todistaa kykynsä, tahtonsa ennen kaikkea itselleen. Adrian, hänen tuore kämppäkaverinsa ja rakkaansa, on ihminen jonka kanssa Rocky pystyy ja haluaa tämän tavoitteensa jakaa.
Elokuvan kuvauksissa tämä kohtaus meinattiin jättää kokonaan pois työpäivän päätyttyä. Stallone laittoi ensimmäistä kertaa elokuvan kuvauksissa kovan kovaa vasten, sillä nyt oltiin elokuvan ytimessä. Stallone sai vimmaisella puheellaan muun ryhmän suostumaan yhteen ottoon. Stallone valmistautui kohtaukseen pari minuuttia ja niin kertaotolla otettiin tämä klassinen kohtaus. Toinen tuottaja Irwin Winkler kiitteli myöhemmin, että tämä oli elokuvan paras kohtaus.
Elokuvan soundtrack on kokonaisuudessaan komea, mutta kaksi biisiä nousee yli muiden. Teemabiisi Gonna Fly ja kaunis You Take My Heart Away.
Rockyn tuotannossa oli omat vaikeutensa, jotkut kohtaukset otettiin kertaotolla ja studio ei panostanut elokuvan markkinointiin. Elokuvaa kaavailtiin lähinnä drive-in -leffaksi. Erinäisten vaikeidenkin vaiheiden jälkeen Rocky alkoi saada suurta suosiota. Loppujen loppujen lopuksi Stallone sai parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen ja parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuudet. Elokuva voitti lopulta parhaan leikkauksen, parhaan ohjauksen (John G. Avildsen) ja parhaan elokuvan palkinnot vuoden 1977 Oscar-gaalassa.
lauantai, 7. marraskuu 2026
Aaro Hellaakoski: Katsastus
Miksi en valmis olisi
omani omistamaan?
Miksi en maljaani joisi
sakkaan pohjimpaan?
Pelko ei puolitiehen
askelta jättää saa;
Hornassa käyneen miehen
täytyy uskaltaa
vaakalautaan lyödä
näkynsä jokainen,
kalliisti kivulle myödä
hyvä ja alhainen.
Näyt ne arkalastaan
esille tuotakoon.
Itseppä niistä vastaan.
Itse niissä ma oon.
Karaistu Hornan öissä
niistä jok´ainoa on,
niillä on pahankin töissä
oikeus armohon,
niillä on oikeus ääntää
omasta tahdostaan,
niillä on oikeus kääntää
auringot paikoiltaan,
niihin ei lait yllä,
maailman ei viisaus;
niillä on lakinsa kyllä:
oikku ja vapaus.
(Aaro Hellaakoski: Katsastus)
torstai, 5. marraskuu 2026
051126
En ole paljon googletellut blogiani, mutta nyt hain netistä hakusanoilla "androgyynihullumies oma filosofia".
Tekoälyn antama vastaus: "Pähkinänkuoressa Androgyynihullumiehen filosofia on valtavirtaa välttelevää, ketjupolttavaa, elokuvahullua ja itsepäisen itsenäistä ajattelua, jossa Wittgenstein kohtaa Rambon ja Kaurismäen baaritiskit."
Ehkäpä näinkin.
maanantai, 2. marraskuu 2026
Dolph Lundgren: Fights Worth Fighting
Luin Dolph Lundgrenin yhdessä Robert Greenfieldin kanssa tekemän elämäkerran Fights Worth Fighting - Finding Strength in Struggle (Harper Horizon, 2026).
Hans "Dolph" Lundgren muistaa olleensa kolmevuotias kun isänsä löi häntä ensi kerran. Pahoinpitelyt jatkuivat varhaiseen teini-ikään saakka. Tämän takia Lundgren on joutunut käymään terapiassa. Isä pahoinpiteli säännöllisesti myös vaimoaan. Hans aloitti judon lapsena ja vaihtoi karaten harjoitteluun muutaman vuoden päästä. Hän oli innokas harjoittelija alusta asti ja myös osoitti lahjakkuutensa lajiin.
Vain muutaman vuoden treenin jälkeen vihreävyönä hän osallistui kokeneiden karatekojen knockdown-turnaukseen ja menestyi siinä. Hän tyrmäsi kaksi vastustajaansa polvipotkulla päähän ja eteni kolmanteen otteluun, joka hävisi niukasti kisojen tulevalle voittajalle Makato Nakamuralle, joka oli 2. danin musta vyö. Lundgren voitti Kyokushin karaten Euroopan mestaruuden vuosina 1980 ja 1981. Lundgren kilpaili vielä Australian Openissa yksittäis- ja joukkuekisassa. Hän voitti molemmista mestaruudet.
Amerikkaan
Hän sai kemian Fulbright-stipendin MIT:iin vuonna 1983. Noina aikoina hän hengasi Grace Jonesin kanssa ja he viettivät aikaa mm. New Yorkin legendaarisessa yökerhossa Studio 54:ssä, jossa meno oli aika villiä. Lundgren jätti kemian opinnot jo muutaman viikon jälkeen ja päätti keskittyä näyttelijän uraan. Hän oli eräässä pikkuroolissa Bond-elokuvassa (007 ja kuoleman katse, 1985) ja hän sai Rocky IV -leffaan roolin neuvostoliittolaisena huippunyrkkeilijänä.
Sylvester Stallonen mielestä Lundgren oli täydellinen rooliinsa, ainoastaan hänen pitäisi saada 4-5 kiloa lisää lihasta yläkroppaansa. Lundgrenin pitäisi vaihtaa myös etunimensä Hans. Lundgren päätyi lopulta Dolphiin. Stallone ja Lundgren treenasivat yhdessä kuusi kertaa viikossa. Aamulla punttitreeni ja iltapäivällä 2 tuntia nyrkkeilyä. Tätä he tekivät viiden kuukauden ajan. Eräänä päivänä Lundgren löi niin kovaa Stallonea vartaloon, että Stallonen kylkiluun painoi rinnan sisään ja sydän jäi puristuksiin. Slyn oli pakko mennä sairaalaan. Vähän vielä lujempi isku ja henki olisi mennyt.
Rocky IV:n jälkeen Lundgren oli pääosassa elokuvassa Masters of the Universe (1987), johon hän nosti painoaan noin kymmenen kiloa. Hän kertoo avoimesti käyttäneensä anabolisia steroideja kuuriluonteisesti vuosina 1986-1996. Itselleni hänen merkittävimmät roolinsa Rocky IV:n ohella ovat Marvel-sarjakuvaan perustuva Rankaisija (The Punisher, 1989), Showdown in Little Tokyo (1991, jossa hän näyttelee yhdessä Bruce Leen pojan Brandonin kanssa. Brandon Lee sai surmansa vain pari vuotta myöhemmin elokuvan Crow kuvauksissa) ja Jean-Claude Van Dammen kanssa tehty Täydellinen sotilas (Universal Soldier, 1992).
Vuoden 1992 Täydellisen sotilaan ja vuoden 2010 The Expendablesin välillä Lundgrenin ura oli alamaissa. Hän kertoo tehneensä elokuvia lähinnä rahan takia, rahoittaakseen elämäntapaansa, johon kuului vaimo Anette Qviberg ja vuonna 1996 ja 2001 syntyneet tyttäret Ida ja Greta.
2010-luvulta nykypäivään
Sylvester Stallone soitti Lundgrenille jo edellisenä vuonna 2009, että on tekemässä elokuvaa nimeltä The Expendables, ja Dolphilla olisi siinä rooli. Elokuva tehtiinkin, se oli menestys ja Lundgren näytteli vielä elokuvan kolmessa jatko-osassa. Hän näytteli myös vuonna 2018 elokuvassa Creed II vanhaa Ivan Dragoa Stallonen näytellessä Rocky Balboaa.
Lundgren erosi 2010-luvulla vaimostaan Anettesta, muodosti kaksi lähes peräkkäistä parisuhdetta itseään nuorempiin naisiin, ja on tällä hetkellä naimisissa norjalaissyntyisen Emma Krokdalin kanssa.
Lundgren on käynyt kovan kamppailun viimeisen reilun vuosikymmenen aikana. Vuonna 2015 hänellä todettiin munuaissyöpä, syöpäkasvain leikattiin, mutta vuonna 2020 se oli levinnyt maksaan. Lääkäri ei luvannut pitkää elinajanodotetta, mutta Dolph on ainakin toistaiseksi voittanut syövän, viimeisen kolmen vuoden ajalta ei hänen elimistössään ole ollut todistettavasti syöpää. Kirjan lopussa Dolph puhuu henkilökohtaisia ajatuksiaan kuolemasta, kuolevaisuudesta ja siitä, miten hän on vuosikymmenten kamppailujen jälkeen saavuttanut jonkinlaisen mielenrauhan.
