Treenasin ehkä liikaa kipua vastaan ja sain olkapäähän nivelrikon ja hauislihaksen pitkässä päässä lienee ainakin lievä repeämä. Tämä rajoittaa painoharjoittelua ja ainakin toistaiseksi tarkoittaa taukoa myös kamppailulajeista. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
sunnuntai, 13. huhtikuu 2025
130425
perjantai, 14. helmikuu 2025
Kun me kerran kuolemme
Kun me kerran kuolemme
ei tule toista kertaa
ei tule jälleennäkemistä
se on lohdutonta
hyvin, hyvin lohdutonta
mutta ei niin lohdutonta kuin
tämä maailma pahimmillaan on
lauantai, 1. helmikuu 2025
Kasvien salattu elämä
Pisin aika mitä olen ollut syömättä on noin kuusi vuorokautta. 25.6.1995-1.7.1995. Uskoin tai pidin mahdollisena, että kasvit tuntevat tutustuttuani Peter Tompkinsin ja Christian Birdin teokseen Kasvien salattu elämä. Lopulta lihan himot voittivat, en pystynyt tappamaan itseäni aliravitsemukseen, vaan annoin lihan himolle (nälälle) vallan. Sain eräältä hyvän päivän tutulta palautetta kirjastossa käydessäni, että näytän hyvältä, laihtuneelta. Nesteet olivat lähteneet.
Myöhemmin luin tieteellisen artikkelin, jossa oli tutkittu kasvien aistimiskykyä. Koeväline oli muistaakseni polygrafi, jota ehkä käytetään nykyäänkin USA:ssa valheenpaljastuskoneena.
Asetelma oli tämä: elävä katkarapu pudotettiin noin tusinan kertaa kiehuvaan veteen, ja tutkittiin muuttuuko kasvien polygrafilla mitattava käyrä (mikä se käyrä sitten lieneekään). Kaikilla paitsi yhdellä kertaa kasvit reagoivat katkaravun pudottamiseen. Yhdellä kertaa kasvit reagoivat, vaikka katkarapua ei pudotettu kiehuvaan veteen. Lopputulema oli, että tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Siis se, että kasvit tuntevat.
Fruitariaanit ovat ihmisiä, jotka syövät vain kypsentämättömiä hedelmiä.
maanantai, 27. tammikuu 2025
270125
Vasen olkapää reistailee. Kävin viime viikolla fyssarilla ja sain kuukauden henkilökohtaisen harjoitusohjelman, jota tulee tehdä kahdesti päivässä. Teen niin, vaikka en usko että olkapää siitä paranee.
Treenaan kamppailulajeja ja painoilla sen mitä vammoiltani kykenen.
Katsoin viikonloppuna Michael Ciminon Kauriinmetsästäjän (The Deer Hunter, 1978). Eka kerta kai kolmeenkymmeneen vuoteen. Leffa lopulta imaisi mukaansa. Kyseessä on yksi parhaista sotaelokuvista koskaan. Katsoin myös David Lynchin Mulholland Driven (2001) aiemmin viime viikolla. Erittäin hyvä elokuva, mutta ei kuitenkaan ainakaan tämän katselukerran perusteella mestariteos. Erään suomileffan jätin kesken, joka on vähän poikkeuksellista. Yleensä suomileffat uppoaa mulle hyvin.
Luin myös Stephen Kingin Kosketuksen (The Dead Zone, 1979. Käännös Heikki Karjalainen. WSOY, 1989). Erinomainen teos. Olen nähnyt aiemmin useaan otteeseen David Cronenbergin Kingin kirjasta tekemän elokuvan (Viimeinen yhteys: The Dead Zone, 1983), joka ei ehkä häviä kirjalle, ja on paras näkemäni Cronenberg. Parempi kuin Videodrome, Kärpänen, Scanners tai A History of Violence.
Huomenna tulee Yle Teemalta klo 21.55 Tauno Kaukosen romaaniin perustuva Mika Kaurismäen ohjaama elokuva Klaani: Tarina Sammakoitten suvusta (1984) pitkänä alkuperäisversiona, joka ei ole mielestäni ohjaajan parhaita (kuten Arvottomat, Valehtelija tai Cha Cha Cha). Elokuvan musiikki on kuitenkin kaunista.
sunnuntai, 19. tammikuu 2025
Pari leffaa
Sisältää ohuita juonipaljastuksia.
Katsoin viikolla elokuvan Pi (Darren Aronofsky, 1998). Ei kolahtanut aivan niin lujaa kuin eka kerralla. Toistuvista rankoista päänsäryistä kärsivä Max uskoo, että kaavat/hahmot on löydettävissä jokaisesta asiasta maailmassa (sikäli kuin oikein ymmärsin). Hän uskoo, että piissäkin on toistuva, vielä löytämätön rakenne. Max vastailee naapurin lapsen toistuviin vaikeisiin kertolaskuihin nopeaa ja aina oikein. Lopulta Max päätyy poraamaan sähköporakoneella päähänsä. Tämän jälkeen hän ei osaa enää vastata kertolaskuihin. Loppu vaikuttaa siltä, että hän on viimein saavuttanut rauhan, sisäisen rauhan. Olkoon sitten vaikka narsismia, mutta jotakin samaa koin riivatussa Maxissa kuin itsessänikin.
Toinen elokuva on hiljattain lukemastani kirjasta tehty John Steinbeck -filmatisointi Hiiriä ja ihmisiä (Of Mice and Men, Gary Sinise, 1992). Hyvin samankaltainen kirjan kanssa ja ei mielestäni häviä kirjalle. Loppu on karu, mutta ei niin hätkähdyttävä kuin ensimmäiselle katsomis/lukukerralla. John Malkovichin rooli henkisesti jälkeenjääneenä Lennienä on yksi parhaista roolisuorituksista, jonka olen nähnyt.
