"Puhelin soi. Se on äitisi. Kerron hänelle, mitä olen miettinyt. Kerron, kuinka omituista on, että olemme kehomme vankeina seitsemisenkymmentä vuotta emmekä sinä aikana voi kertaakaan jättää kehoamme vaikkapa viideksi minuutiksi säilytykseen johonkin luolaan ja leijua vapaina Maan siteistä." (Douglas Couplandin romaanista Jumalan jälkeen, 113, 2008. Alkuteos Life after God, 1994. Käännös Riku Korhonen)

 

Päivät on liian pitkiä. 9-10 tuntia valveilla riittäisi minulle hyvin. 14-15 tuntia unta olisi sopiva. Yritän kuunnella ASMR-tallenteita nukahtaakseni, mutta eipä auta sekään. Vaihdoin Frederikiin, söin kaksi palaa ruisleipää ja avasin tietokoneen.

Liikaa asioita kaatuu päälle (tai ainakin tuntuu siltä) ja vielä sitten tämä unettomuus. Aamulla odotan iltaa, jotta pääsisin taas nukkumaan. Nyt kymmenen vuoden jälkeen viinakin ajoittain houkuttelee. Jos voisin deletoida itseni kivutta ilman jälkiseuraamuksia ja kärsimystä muille ihmisille, tekisin niin.