Kuuntelen juuri nyt Meiju Suvaksen kappaletta Tahdon sinut. Tämä biisi sai sydämeni, hiukan liioitellen, melkein pysähtymään vajaat 20 vuotta sitten. Kuulostaa edelleen hyvältä. Nyt on niin, että en jaksa keskittyä pelkästään elokuvan katsomiseen, mutta jotakin kaipaan ainakin taustalle. Niinpä laitoin Yle Areenasta päälle Aki Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat.
 
Olen alkanut lukemaan taas enemmän. Kesästä lähtien ehkä 30 kirjaa. Pahimmillaan luin ainakin 100 kirjaa vuodessa, mahdollisesti jopa 300. Tarkkaa lukua en tiedä, koska en listannut lukemiani kirjoja. Lukeminen voi tappaa ihmisen. Olen ajatellut, lukenut filosofiaa, ja lukenut lisää. Usein teen muistiinpanoja lukemistani kirjoista. Kelaan asioita, niin kuin niin usein teen. Päässäni on ollut liikaa ajatuksia nuoresta iästä lähtien. Käytin aikoinaan, kun minulla todettiin ensimmäisen kerran ADHD, jonkin aikaa Concertaa. Lopetin sen sitten, enkä aio käyttää jatkossakaan sitä tai muitakaan ADHD-lääkkeitä.
 
Olen havainnut, että romaaneja luen kaiken kaikkiaan melko vähän. Tämän vuoden lukemistani romaaneista tulee mieleen Stephen Kingin hieno Kosketus (1979, käännös 1989), josta David Cronenberg ohjasi vuonna 1983 komean trillerin Viimeinen yhteys: The Dead Zone. Lukemieni romaanien ykkönen on kuitenkin vaativa, mutta palkitseva Iida Rauman Hävitys: Tapauskertomus vuodelta 2022. (EDIT: luinkin kirjan viime vuoden puolella, mutta ei sen niin väliä, kyseessä on mestariteos)
 
Biisit vaihtuvat kuulokkeissani, nyt soi Pet Shop Boysin kaikkien aikojen suosikkini King´s Cross. Välillä muistot, ei tämän biisin myötä kuitenkaan, vievät minut 2000-luvun alkuun baareihin, yökerhoihin. Hienoa aikaa. Viinanhuuruisiin vuosiin. Menin aika usein baareihin juopumaan ja tanssimaan. Alkoholista pidin. Kaipaan sinne. En ehkä kuitenkaan kaipaa ensisijaisesti juopumista, vaan tanssilattiaa. Hetkiä, jolloin tanssin yksin trancen tai eurodiskonkin tahdissa. Sitä kaipaan.