Katsoin eilen elokuvan Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä (Extremely Loud & Incredibly Close, 2011). Esiteini-ikäisen Oskar Schellin isä kuolee 9.11.2001 WTC-iskussa. Oskar löytää avaimen, jonka on löytänyt edesmenneen isänsä tavaroista. Hän etsii lukkoa, johon avain sopisi. Kirjekuoressa, jossa avain on, lukee Black. Hän päättää kartoittaa New Yorkin alueen Black-nimiset ihmiset osoitteineen. 
 
Thomas Horn, joka tienasi elokuvaa ennen sievoisen summan rahaa Amerikan Jeopardy-tietokilpailussa, näyttelee hyvin nuorta Oskaria. Ehkä hän ei edes näyttele. Tajuntaani piirtyy ehkä autistisen (ehkä enemmän kuin minä olin vastaavassa iässä) ja ikäisekseen äärimmäisen älykkään ja tunneherkän pojan tarkasti iteroima suunnitelma kaoottisessa maailmassa, jota hän ei muuten voi mitenkään hallita.
 
Jotkin aikalaisarvioijat pitivät elokuvasta, jotkut taas eivät, "Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä nimittäin sattuu edustamaan elokuvatyyppiä, jota tekisi mieli inhota sydämensä pohjasta."
 
En kerta kaikkiaan voi ymmärtää tuota näkemystä. Mielestäni elokuva on, jos ei mestariteos, niin loistava elokuva omilla ehdoillaan.