Sisältää ohuita juonipaljastuksia.

 

Katsoin viikolla elokuvan Pi (Darren Aronofsky, 1998). Ei kolahtanut aivan niin lujaa kuin eka kerralla. Toistuvista rankoista päänsäryistä kärsivä Max uskoo, että kaavat/hahmot on löydettävissä jokaisesta asiasta maailmassa (sikäli kuin oikein ymmärsin). Hän uskoo, että piissäkin on toistuva, vielä löytämätön rakenne. Max vastailee naapurin lapsen toistuviin vaikeisiin kertolaskuihin nopeaa ja aina oikein. Lopulta Max päätyy poraamaan sähköporakoneella päähänsä. Tämän jälkeen hän ei osaa enää vastata kertolaskuihin. Loppu vaikuttaa siltä, että hän on viimein saavuttanut rauhan, sisäisen rauhan. Olkoon sitten vaikka narsismia, mutta jotakin samaa koin riivatussa Maxissa kuin itsessänikin.

 
Toinen elokuva on hiljattain lukemastani kirjasta tehty John Steinbeck -filmatisointi Hiiriä ja ihmisiä (Of Mice and Men, Gary Sinise, 1992). Hyvin samankaltainen kirjan kanssa ja ei mielestäni häviä kirjalle. Loppu on karu, mutta ei niin hätkähdyttävä kuin ensimmäiselle katsomis/lukukerralla. John Malkovichin rooli henkisesti jälkeenjääneenä Lennienä on yksi parhaista roolisuorituksista, jonka olen nähnyt.