Heräsin tänään jo ennen viittä. Join pari mukia kahvia ja katsoin Yle Areenasta (Yle Areenalta?) Tia Kouvon vuoden 2023 elokuvan Mummola. Perhe kerääntyy isovanhempien luokse joulua viettämään. Ajoittain ehkä jopa groteskeja kohtia sisältävä elokuva kuvaa varsin osuvasti suomalaista joulunviettoa. Näyttelijäntyö oli hyvää kautta linjan. Omat kokemukseni joulunvietosta ovat toisenlaiset, mutta tässä elokuvassa oli silti jotain hyvin tuttua. Tämä oli uusintakatselu ja leffa oli nyt vähintään yhtä hyvä kuin ensikatselulla.

Tulin vasta kylmästä suihkusta. Päivän punttitreeni on ohi. Rintaa ja hauista. Ostin vastikään uuden slingshotin hukkaamani tilalle. Ajatukseni oli, että olisin käyttänyt tänään sitä penkkitreenissä. En kuitenkaan uskaltanut ottaa sitä käyttöön, kun yksin treenaan ilman varmistajia. En ollut vielä ehtinyt kunnolla käyttämään edes sitä hukkaamaani aempaa slingshotiani. En osaa arvioida miten slingshot reagoi jos painoja ei jaksakaan nostaa. Itse jos teen yksin normipenkkiä, osaan vierittää tangon lantiolle jos en jaksa nostaa painoja ja kipata siitä ylös seisomaan noustessa. Sellainen on tämä päiväni toistaiseksi ollut. Hyvää joulua kaikille blogini seuraajille. :)