sunnuntai, 7. joulukuu 2025
Katsoin uudestaan elokuvan nimeltä Aurora (Miia Tervo, 2019), joka kertoo rovaniemeläisestä nuoresta naisesta nimeltä Aurora (Mimosa Willamo). Hän työskentelee kauneushoitolassa ja (överi)bilettää vapaa-aikanaan. Kolmas kerta kun katsoin tämän, melko hyvä leffa se mielestäni oli. Vastikään aloitin - ja jatkan myöhemmin - dokumenttia Teräsvaari (Janiv Oskár & Terhi Romo, 2015), joka kertoo yli 70-vuotiaasta Esko Ketolasta, joka treenaa voimanoston maailmanmestaruuskisoihin Argentiinaan 2014 (kirjoitin vuosi sitten lyhyesti tästä dokumentista).
Ajattelin laittaa elämän risaiseksi ja ylittää itse itselleni säätämäni ylärajan päivittäiselle kahvinjuonnille (8 kuppia eli noin 4 mukia päivässä). Unettomuudesta olen kärsinyt viime aikoina toki, mutta kahvin kulutuksessa ei ole tapahtunut muutosta viime kuukausina, jolloin olen nukkunut pääsääntöisesti hyvin. Voihan lisäkofeiini aiheuttaa toki unettomuutta ensi yönä, aika sen näyttää.
Tarkistin vakioveikkausrivini. Ei taaskaan voittoa. Jos voittaisin vakiossa 175 000 euroa, menisin olkapääleikkaukseen ja ostaisin ainakin pari MP3-soitinta. MP3-soittimia ei ehkä enää 10 vuoden päästä valmisteta. Pitää varautua tulevaisuuteen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.