"En tiedä muuta kuin sen, että synnyin eräänä joulukuisena tiistaina, tulen rimpuilemaan elämäni lävitse joten tai kuten ja eräänä päivänä kuolen ja jätän tämän maailman." (minä tänään, jossain Beckettin tuolla puolen)

 
 
Se alkoi jo päiväkodista. Syystä tai toisesta en halunnut mennä päiväkotiryhmän yhteiskuvaan. Kaksi tai kolme samanikäistä poikaa yrittivät raahata minut kuvaushuoneeseen. Eivät onnistuneet. Menin yksityiskuvaan myöhemmin.
 
Ala-asteen alku oli helppo ja jopa pidin koulunkäynnistä. Mitään syviä ystävyyssuhteita en kehittänyt, mutta kävin joidenkin kavereideni luona ja he minun luonani. Paras kaverini muutti joskus kolmannen-neljännen luokan aikoihin toiselle paikkakunnalle. Asuin 80-luvulla vuoden Länsi-Saksassa. Olin innostunut jalkapallosta ja menin paikalliseen kaupunginosajoukkueeseen. Tämä vuosi oli lähellä lapsuuteni ja elämäni parasta aikaa. Suomeen muutin kuudennelle luokalle. Vuosi tästä ja olin yläasteella, jossa alkoi koulukiusaaminen. Enää en voinut sanoa pitäväni koulunkäynnistä. Pakkopullaa se oli.
Kahlasin peruskoulun läpi normiajassa. 
 
Ilmoittauduin aikuislukioon 90-luvun alussa. Kesti kahdeksan vuotta ennen kuin sain ylioppilaslakin. Usein kun muut olivat koulussa, minä treenasin salilla potkunyrkkeilyä, nyrkkeilyä tai myöhempinä vuosina krav magaa. Kun sain yo-tutkinnon läpi viimein, tavoitteenani oli pyrkiä yliopistoon lukemaan käytännöllistä tai teoreettista filosofiaa. Yritin pari kertaa kai. Luin pääsykoekirjan kerran tai pari läpi. Se ei riittänyt. Vasta myöhemmin oivalsin, että ne jotka pääsevät sisään lukevat useimmiten pääsykoekirjat lukemattomia kertoja läpi.
 
Perjantaina 21.7.2000 sain tiedon, että en päässyt lukemaan filosofiaa Helsingin yliopistoon. Se oli aika kova isku. Aloin samana päivänä kirjoittamaan, samalla kun katselin MTV:lta trancevideoita. Kirjoitin aforismeja ja eräänlaista karkeasti minusta etäännytettyä autofiktiota. Lähetin 2001 kirjallisen tuotokseni, joka käsitti paljon muutakin kuin edellä mainitut, eräälle kirjakustantamolle. He hylkäsivät käsikirjoitukseni.
 
Kirjoitin sittemmin erään filosofisen artikkelin, mutta mikään filosofinen aikakauslehti (yritin sitä kahteen lehteen) ei lopulta päätynyt julkaisemaan sitä. Olin pettynyt.
Ajattelin noihin aikoina, kun artikkeliani tein, Ibizaa. Kun olen saanut elämäntyöni tehtyä - artikkelini julkaisu - voisin keskittyä loppuelämäkseni bailaamaan, Ibizalla, ehkä Espanjassa ja kotimaassakin.
 
Ulkopuolinen olen ollut monessa kohtaa, tietyllä tavalla lähes kaikkialla. Aikuisiällä luin Colin Wilsonin Sivullisen ongelman ja Albert Camus`n Sivullisen. Sivullinen jätti sivulliseksi, mutta Wilsonin teos ainakin lievästi kolahti. Nuoruusiässä tavoitin jotain hengenheimolaisuutta mitä en muualla ollut juuri tavannut Schopenhauerin, Russellin ja Sokrateen filosofiasta. Myös Sven Krohn kolahti suuresti vuoden 1993 aikoihin, kunnes vuonna 2005 sain tietää hänen maailmankuvansa pohjimmaisen sadistisuuden; sikäli kuin eräs blogikommentoija häntä oikein referoi. Kuten aiemmin olen todennut, Descartesiin tutustuin jo kymmenvuotiaana ja cogito-argumenttinsa on nähdäkseni edelleen pätevä (vaikkakin David Hume myöhemmin totesi, että tämä Descartes´n "minä" voi olla pelkkä miellevirta). Eräs kysymys - ehkä hedelmätön ja turha - on se, että olettaako Descartes logiikan paikkansapitävyyden ilman riittävää perustetta. Ulkopuolinen olen myös suhteessa useimpiin akateemisiin filosofeihin. Eivät he useinkaan ole varsinaisia filosofeja, vaan filosofian historioitsijoita tai filosofian opettajia.
 
Akateemiselle polulle en siis missään vaiheessa siirtynyt. Vuoden 2007 paikkeilla tosin eräs blogikommentoija arveli minua muistaakseni keski-ikäiseksi sosiologian professoriksi. Olen toki lukenut sosiologiaakin, mutta yliopisto on tuttu lähinnä sen kirjaston kautta. Ehkä olen lukenut vääriä kirjoja (en ole suoranaisesti mikään klassikkoromaanien ylin ystävä, vaikka joitakin olen niitäkin lukenut), mutta vuodet, jolloin luin elämässäni eniten, olivat synkkää aikaa. Voidaan toki spekuloida, auttoiko kirjallisuus edes lievästi pahimpien aikojen yli. Tiedäpä häntä. Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että lukea voi liikaakin, sanoi Jörkka mitä tahansa.